Homecoming

Kotiin siis palattiin sunnuntaina. Siitä bussi kohti Turkua ja siellä Martta odotteli mummin kanssa meitä. Mahtava hetki! Laskeskelin, että helmikuun 21. päivän aikana oon viettänyt Martan kanssa kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta päivää. Nämäkin kokonaiset osui kuun ensimmäiselle ja toiselle päivälle, joten vähän oli Dubain retken myötä ikävää. Siis aivan vaan "vähän".

Helpotus Dubain jälkeen kesti siis muutaman tunnin maanantaina ja tiistaina. Sitten Kaisan ja Martan oli suunnattava Kankaanpäähän ja mun jäätävä raksalle tekemään tavallista pidempää päivää. Siinä sivussa meni muuten ohi olympialaiset, jotka tuntui meikäläiselle, siis Suomen top 5-urheiluseuraajalle, aivan turhille. Osansa oli kyllä kun nuo oli täysin järjenvastaiset herra Vladimirin rahantörsäyskisat.

Tänään sitten pääsin vihdoin Martan luokse. Sitä on vaikeaa kuvata niille, joilla elämässä ei vielä ole sellaista kasvutarinaa, jonka pieni lapsi tarjoaa, että millainen ikävä voikaan tulla (jo toinen sivulausehirviö). Samalla pelattiin lätkävälierään ja kuokkaan tuli, mutta ensimmäisen kerran meikäläiselle ei tullut lätkätappiosta pienintäkään harmin fiilistä. Vain voitontunne, koska näkee pian rakkaan tyttären. Alla vielä poikkeuksellisen raskas työviikko.

Palataanpa vielä Dubaihin. Oli Pariisin sekavalla ja surkealla lentokentällä vähän ylimääräistä aikaa, joten raavittiin vajaassa tunnissa pieni pala Dubaita videoille.

Seuraava matka suuntautuukin Suomen omalle Hawaiin saarelle, Ahvenanmaalle. Ja se retki onkin pidempi, nimittäin pysyvä muutto. Tyylillemme uskollisena kaikki asiat on hoitunut silmänräpäyksessä ja kämppä ja muut käytännön asiat on vaan taputeltu kasaan. Vielä kolmisen viikkoa tätä mannermaista elämää ja sitten vene alle ja menoks.

Tiedossa on siis blogin muuntautuvan saaristolaiselämämme käänteisiin. Our life is awsm!