Mikä viikko!

Pääsiäinen päättyi. Oli lämmin ja niin edelleen. Vieraita saatiin anopista, appiukosta ja veljentyttärestäni. Käytiin kiertelemäs saarta ja kylpylässä.

Mielenkiintonen applikaatio, joka luo ns. tiny planet-kuvan. Eli tietty Tiny Planet-app.

Mun tämä viikko on menny sellasessa jojo-rytmissä. Katon yöt snookeria ja änäriä, samalla harrastaen kaikenmoista kuten kuntopiiriä, käsitöitä ja lukemista. Eilen oli THE 244 eli 24.4. Sen kunniaks saatiin kasaan fb-mainos, joka osottautui aika pretty damn success. 

Post by 244fi.

Tässä yksi tuotos riippumassa pyykkinarulla. Tein vielä itselleni koeajuksi kauluksellisen t-paidan, niin voin sitten sujauttaa golfatessa tohon taskuun vaikka merkintänastan.

Tämä on yksittäisistä kirjallisuuden kappaleista kaikkein eniten minua kiehtova kappale. Eli se kertoo Applen muotoilukiho Jony Iven ja Steve Jobsin suhteesta. Uskomaton parivaljakko.

Tähän viikkoon on sitten ihmisten aikoihin kuulunut Martan kanssa fillarointia, leikkimistä ja Kirppukin trimmattiin kesätyyliin.

Pyöräilyä

Takapihan laatikko.

"Saksi nyt vaan äläkä siinä kuvaile."

Täähän sopis melkein tohon arkikuvahaasteeseen, ku tästä postauksesta tuli tällanen. Sen olen jo läpi vetänyt, mut pakko sanoa, et järkyttävää itkua joiltakin siitä. Miten voi olla joku, jota ärsyttää oma fb-feedi? Yks vinkki, ihan jos vaikka käyt poistamassa ne kaverit, jotka ärsyttää. Mua ainakin kiinnostaa tietää jengin arjesta. Aika moni tuntuu käyvän lenkillä, hyvä, ja töissä, hyvä! Entäs seksi? No eihän siitä saa puhua, hyi! Ei vaan. Mun mielestä nää on hyviä ja hauskoja tapoja osallistua sosiaaliseen mediaan. Keep going and rocking!

......

Otetaas tällanen haaste ihan ilman haastoa, kuhan ryöstän sen kaverin seinältä:

Laita statukseesi 10 biisiä, jotka ovat jollain tavoin koskettaneet sinua.
Älä mieti liikaa, biisien ei tarvii olla suuria tai hienoja.

- Dexy's Midnight Runners - Come on Eileen

- Shiny Toy Guns - Don't Cry Out

- The Sounds - Hope you're happy now

- Billy Talent - Saint Veronika

- Dropkick Murphy's - The State of Massachusetts

- Cheek - Timantit on ikuisia

- Ruger Hauer - Täällä

- JVG feat Karri Koira - KMDOD

- Disco Ensemble - White Flag For Peace

- Scooter - How Much Is The Fish

Sekalaista tuli lyhyellä mietinnällä. Joten. Jaan sen nyt tässä ja jokanen pistää korvan taakse? Kukin meistä saa kuunnella sitä musaa, mitä haluaa ja se ei tee kenestäkään pätkääkään huonompaa, vaikka se kuuntelis mitä. Jokainen vain pahentaa, siis vain ja ainoastaan pahentaa, jos menee jossain julkisesti mollaammaan jotain bändiä. Itsekin tähän olen sortunut, mutta selkeesti tiedostaen oon koittanut sitä lopettaa. Eli kuten mun tapauksessa, ni laittakaa rohkeesti vaan playlistille, mitä huvittaa. Mainstream ja underground menee ihan helposti sekasin. Tai reggae ja rock, jne.

Joo, Kaisa, laitappa omas!

Ens viikolla jatketaan videoiden parissa. Nyt Marttaa hakemaan dagiksesta.

Eiku ite apua

Neidin alkaneen uhmaiän kunniaksi aattelin aluksi vähän pönkittää itsetuntoani liittyen omaan äitiyteeni asialla, joka on meillä mennyt tytön kanssa aina ihan hemmetin hyvin: syömisellä. Martta on koko alle kahden vuoden elinikänsä ajan mennyt niillä kuuluisilla yläkäyrien yläkäyrillä niin pituudessa kuin painossakin (just niillä käyrillä mistä ei nykyään saa juurikaan puhua) ja herättänyt monissa hämmästystä koollaan, syömistottumuksillaan ja reippaudellaan (pidän sitä osittain ravinnosta johtuvana). Tässäpä siis vähän juttua syömisestä.

Syntyessään jo melkosen kokoinen likka.

Kuten vastasyntyneen tytön kuvista sekä äidin rintakehästä (kohdasta missä joskus on ollut rinnat) näkee niin maito on Martalle maistunut. Pelkällä maidolla (enimmäkseen omalla, välillä myös kaupan valmisteella) mentiin puoli vuotta, kunnes alkoi tutustuminen soseisiin. Perunaa, porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja mitä kaikkea muuta kaupan vihannesosastolta nyt löytyykään. Elämän ensimmäinen lusikallinen ruokaa meni innolla suusta alas eikä sen jälkeen olla lautaselle syljeskelty. Hiukan myöhemmin mukaan otettiin lihat sekä puurot aamuin illoin, hedelmäsoseita unohtamatta. Jo hyvin hyvin hyvin varhaisessa vaiheessa annoin neidille oman lusikan omaan pieneen kätöseen samalla kun vähän vauhditin ruokailua toisella lusikalla. Suttuahan siitä tuli, MUTTA tyttö oppi ruokailemaan omatoimisesti jo todella varhain ja suttaaminenkin loppui aikanaan kun lusikka osui lähes 100%:n tarkkudella suuhun. Sormiruokailu luonnistui myös mainiosti. 

Ennen yhtä ikävuotta tein likalle omat ruoat, mitkä koostu maustamattomista vähärasvaisista lihoista, peruna/täysjyväriisi/täysjyvämakaroni, keitetyt kasvikset, vihannekset, sokerittomat marjat, hedelmät, rasvattomat maitotuotteet (rahka, viili, jogurtti, raejuusto, piimä) mutta sittemmin kun vuosi tuli täyteen niin alkoi totuttelu samoihin kotiruokiin meidän kanssa, uutuuksina vähäinen suola, hiukka enempi maustetta ja vähän monimutkaisemmat kastikkeet jne. Imetyksen lopetin (tai M lopetti sen ite, olin ajatellut imettää yksivuotiaaksi asti) kun neidille tuli 10kk ikää mittariin ja tuttipullosta vieroitus tapahtui ennen ekaa ikävuotta. Tuolloin siirryttiin lopullisesti juomaan mukista maitoa/piimää jokaisella aterialla.

Bana eli banaani, nam.

Alusta asti oon pitänyt kiinni ruokailujen säännöllisyydestä ja niin sanottua päiväkotirytmiä opeteltiin jo ekoista aterioista lähtien. Säännöllisyyttä yritin noudattaa myös imettäessäni, mikä mahdollisti oman koulussa käymiseni aika hyvin. Ruokailujen kellonajat on edelleenkin samat kuin tuolloin pikkuvauva aikana ja ruoka-aikojen ulkopuolisia naposteluja pyritään välttämään, samoin kuin sokeria. 

M syö kaikkea. Siis ihan kaikkea, on aina syönyt ja syö edelleen. Sekä kotiruokia, että kaupan ja ravintolan ruokia. Maksalaatikkoa, keittoja, laatikoita, kalaa, kastikkeita you name it. Viime kesänä M poimi ite puskasta viinimarjoja ja söi ne. Se opetti siinä samalla naapurin ikätoverinkin maistamaan viinimarjoja, vaikka siihen mennessä poika ei ollut suostunut syömään marjan marjaa. 

Yks lemppareista, kaalikeitto.

Viimestä pisaraa myöten. 

Miksi M syö niin mainiosti? Siihen on varmasti moniakin syitä tuurista temperamenttiin, mutta luulen, että ruoka maistuu hyvin mm. ulkoilun takia. M on vauvasti asti ollut tosi paljon ulkona ja meillä onkin tapana viettää aikaa ulkona puistoissa, kävelyillä, piknikillä, metsissä jne. 3-5 tuntia päivässä. Säällä kuin säällä. Ulkona (ja tottakai sisälläkin) M saa aina "käve ite" (=kävellä ite) kun haluaa ja kiivetä rappuset kolmanteen kerrokseen kun haluaa. Toinen iso syy on varmasti se, että ruokailuun ei olla koskaan liitetty mitään muuta härpäkettä kuin ruoka. Meillä ei lentsikat lentele suuhun, lelut (paitsi just tossa kuvassa on kaks legoa), lorut ja laulut ei kuulu ruokapöytään eikä minkäänlainen maanittelu/pakottaminen. Silloin kun syödään niin syödään ja kun ruoka ei enää maistu niin sitten sanotaan kiitos ja poistutaan pöydästä. Kolmantena syynä pidän sitä, että tyttö on saanut tutustua ruokiin itse ja myöskin syödä itse. Ihan rauhassa. Neljäs pointti on se säännöllisyys. Yleensä en jakele muille äideille mitään kasvattamiseen tai lapsen hoitamiseen liittyviä neuvoja, mutta jos jollain on kysyttävää näistä ruokahommista niin saa kysyä, kerron mielelläni lisää asiasta.

Kiitos siis M sulle, että oot päästäny meidän helpolla ruokajuttujen suhteen! No niin eli mä oon ihan jees mutsi (ei olla ainakaan lasta nälässä pidetty) vaikka nykyään neidin kymmenistä päivittäisistä raivareista vois päätellä jotain ihan muuta.

Jos joku on jaksanut lukee näin pitkälle niin onnittelen. Seuraavaksi tulee juttua tän hetkisestä meiningistä ja pieni varoitus lienee paikallaan, nimittäin kuvat ei sovellu siivousfriikeille.

Martalla on uhmaikä, jes. Kaikki pitää tehdä ITE: lisää ruokaa pitää saada ottaa kattilasta ite, maito pitää kaataa ite purkista mukiin, mustikat pitää lapioida ite pakasterasiasta puuron sekaan, hampaat pitää tottakai pestä ite ja ihovoide pitää levittää ite. Kaikista eniten päänvaivaa aiheuttaa, kun pukea pitää ITE. Se on muuten ihan jees, mutta kun aamulla pitäis ehtiä päiväkotiin, farkkuja ennen pitäis osata laittaa vaippa ja sukkahousut ja ei sinne ulos oikein voi ilman haalaria lähtee. Pukeutumiseen saattaa mennä aikaa reilu tuntikin ja jos menet vähänkin auttamaan niin raivarihan siitä syntyy. Sukat, housut ja paita alkaa jo pikkuhiljaa löytää oikeen paikkansa, mitä nyt housut yleensä menee väärin päin ja kumpparit väärään jalkaan.

Sen lisäks, että kaiken hän tekee ite niin kaikkien tässä valtakunnassa pitäis myös totella hänen tahtoaan. Tällä hetkellä esimerkiksi aurinkolasit on saatava päähän heti aamulla (myös muille perheen jäsenille), uikkareita pidetään sisällä ja Kirppu saa osakseen komentoa "siskolta". Jos Martta sais päättää niin me asuttais uimahallissa, sillä aamusta iltaan hän toistaa sanaa 'uimaan'. 

Maanantaisin on uintipäivä.

Lasit päässä luonnollisesti.

Väärinpäin mut ei kai se niin tarkkaa oo.

"Äiti lasit päähä"

Vaikka M yrittääkin tehdä kaiken ite niin on kuitenkin tulevaisuuden, itsenäistymisen ja kehityksen kannalta ihana havaita, että aika usein hän kuitenkin muistaa pyytää apua kun ei jaksakkaan kävellä portaita ylös kotiin tai kun varpaat ei löydä sukan suusta sisään. Onhan tällä iällä ja rajojen testaamisella tarkoituksensakin.

Koska tänään on sunnuntai me leivottiin. ITE tottakai. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

M tiesi kehottamattakin että taikinaa pitää tottakai vaivata käsin.

"Äiti soo soo"

Ite pitää myös siivota.

Osaako joku kokeneempi äiti kertoo, että miten pitkään tää uhmaikä kestää?

Tiesitkö tätä?

Kolmen viikon havaintojen perusteella voisin kertoa muutaman asian Ahvenanmaasta ja paikallisesta väestöstä.

Ahvenanmaalaiset ajaa autolla hiljaa, alle nopeusrajotusten. Sanoinko jo, että ne ajaa HILJAA eli hitaasti? Siis tosi hitaasti, niin hitaasti, että jopa mulla meinaa palaa käpy työmatkan aikana useaan otteeseen. Jos nopeusrajotus on 90 ne ajaa maksimissaan 80km/h. Jos rajotus on 70km/h niin nopeutta paikallisten kärryillä on tuolloin max 60km/h.

Liikenteestä vielä. Kävelijät päästetään tien yli AINA ja jos maantiellä sattuu tien sivussa kulkemaan pyöräilijä, pitää auton vähäistä vauhtia laskea entisestään ja pyöräilijä kiertää reippaasti vastaantulevan kaistan kautta. Pyöräilijät on pyhiä ja ne on kyllä huomioitu ihan joka paikassa. Jos en mitään muuta entuudestaan Ahvenanmaasta tiennyt niin sen tiesin, että tämä on pyöräilijöiden paratiisi.

Paikallisilla on hynkkyä pätäkkää massia hilloo valuuttaa millä mällätä. MUTTA SE EI NÄY MISSÄÄN. Uusilla asuinalueilla, mihin paikalliset (koska jos et oo asunu viittä vuotta täällä et voi omistaa tonttia/taloo) ovat rakentaneet ihan älyttömiä linnoja (taloja) meren rannalle, ei näy perus volkkaria ihmeellisempiä autoja. Useemman tyypin suustakin oon täällä kuullut, että paikalliset ovat äärimmäisen tarkkoja penneistään ja esim ostokäyttäytyminen täällä on ihan eri luokkaa kuin mantereen kuluttajilla. Täällähän ei työttömiäkään ole kuin muutama hassu prosentti väestöstä.

Svenska <3 Väestöstä noin 4% on suomen kielisiä. Kun tää mun oma svenska vielä vähän ontuu, oon huomannut, että lähes kaikki täkäläiset kuitenkin taitavat suomea. Suomea ei missään (saa) puhuta ja jos satut sanomaan jotain jossain suomeksi niin saat paheksuvia katseita osaksesi. Tuntuu, että paikalliset pelkää suomen kielen ottavan asemaa täällä ja kohta kukaan ei enää puhu ruotsia. Sehän ei mikään salaisuus oo, että paikalliset kokevat olevansa enemmän Ruotsin kuin Suomen kansalaisia. Huvittavinta tässä mun mielestä on se, että ketään ei mantereella oikeestaan kiinnosta koko saari tai se, että miten täällä elellään. Am i right? Koulutusta ei suomeksi täällä saa, mutta koulussa voi valita suomen kielen yhdeksi oppiaineeksi. Valuuttana täällä käy myös Ruotsin kruunut, tottakai!

Kun mantereella ihmisiä kuohuttaa tällä hetkellä lapsilisien leikkaus niin ite sain Kelasta (kerrankin) positiivista mieltä herättävän kirjeen, missä kerrottiin, että lapsilisäämme on nostettu Ahvenanmaalle muuton johdosta. Verotus on täällä muutenkin kevyempi ja mm. Yle-veroahan meidän ei täällä tarvitse maksaa.

Tämä kun on paikkana historioineen aivan ainutlaatuinen, halutaan siitä kaikesta pitää kiinni kynsin ja hampain ja muutoksia kavahdetaan. Maailma muuttuu, Ahvenanmaa ei. Karkeasti sanottuna. Me kun muutettiin niin vuokranantaja oli hommaamassa meille lankapuhelinta. Kiitettiin kauniisti tarjouksesta ja kerrottiin, että meillä on nämä "kännykät", joilla pärjätään ihan mainiosti. Jälkeenpäin kuulin, että monilla on käytössä lankapuhelimet kodeissaan edelleenkin. Käytiin viime sunnuntaina ajelemassa saari kutakuinkin läpi ja ajatuksena oli pysähtyä Eckerössä jossain ravintolassa tai kahvilassa syömässä. Aika pian "kaupunkiin" saapumisen jälkeen meille kuitenkin selvisi, että koska kesäsesonki ei vielä ole alkanut, ei mikään paikka ole auki sunnuntaisin. Siis mikään. Yksi erittäin alkeellinen sekatavarakioski/huoltsikka löydettiin ja ostettiin yks hodari, joka syötiin vatsataudin pelossa. Sen näköinen paikka oli. Maarianhaminassa jotkut paikat on myös sunnuntaisin auki, mutta esimerkiksi monet ruokakaupat eivät pidä oviaan auki sunnuntaisin.

Shoppailu. Joo. Täällä on kuulemma uusi ihan sairaan iso ostoskeskus. Käytiin tsekkaamassa se melkolailla heti kun tänne muutimme. Itelle tuli mieleen KCM eli siellähän oli ruokakauppa, henkkamaukka, KappAhl, lelukauppa, ärrä, Musti&Mirri, urheilukauppa ja kahvila. Voi olla että unohdin jotain. Mutta kuiteski hmm. Keskustassa on pikkuliikkeitä (paikallisia), mutta täällä en oo juurikaan törmännyt ketjuliikkeisiin paria keskikokoista S- ja K-Markettia lukuunottamatta. Täällä on myös yks Hesburger ja yks Kotipizza, muuten kaikki raflat on paikallisia. Täällä on myös oma paikallinen lentoyhtiö, oma paikallinen meijeri, oma paikallinen posti (ei siis kuulu Suomen postin/Itellan piiriin) ja oma paikallinen pankki. Tukholmaan kuitenkin pääsee näppärästi shoppailemaan kuten Tero tossa aiemmassa postauksessa kertoikin, eikä Turkuunkaan ihan mahdoton matka ole.

Jos shoppailumahdollisuudet on rajalliset niin on täällä kaikki muukin tosi pientä. Asukkaitahan on todella vähän ja nyt jo pystyn tunnistaan monia tyyppejä, ketkä käy meillä asiakkaina. Tämä saari on pieni. Kyllähän mä sen tiesin, mutta silti se vähän yllätti. Tuntia pidempää ajomatkaa ei oikeestaan oo halus sitä mennä mihin vaan. Mutta kuten tavataan sanoa niin pieni on kaunista, nimittäin nämä maisemat ja luonto ylipäänsä ah <3. Saa meikän kyllä hymyilemään aina 100% varmuudella. Eihän Suomessa oo tällästä? No on, TÄÄLLÄ! Meikän äiti tykkäis näistä maisemista.

Sitten vielä viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: ihmiset. Ihan törkeen sydämmellisiä, ystävällisiä, avuliaita ja rentoja! Vuokranantaja on näiden kolmen viikon aikana kysynyt varmaan viis kertaa, että onko meillä kaikki hyvin ja miten ollaan viihdytty. Oli jopa tuonut meidän oven taa rullallisen biojätepusseja. Kiitos niistä! Naapurit tuli heti kaikki esittäytymään meille ja jäävät aina höpöttelemään jos rappukäytävässä törmätään. Martan päiväkodin henkilökunta on ihan superihania ja hoitoajatkin saa ilmottaa parin päivän varoitusajalla. Vähän eri meininki ku Jyväskylän kellokorttisysteemi. Töissä myöskin vastaanotto on ollut erittäin lämmin ja ihmisiin on ollut tosi helppo ottaa kontaktia (ainoa hidaste on ontuva svenska). 


Tämä on ehkä just oivallinen paikka tähän elämänvaiheeseen eli hieman enemmän slow lifea, hetkessä läsnäolemista ja ympäristöstä nauttimista perheen kera (ja tietty sen svenskan oppiminen). Mitä sitä ihminen muuta tarviikaan?

Hoitaisko joku viikonloppuna Kirppua?

Ainiin. Ei meillä oo vielä kamuja.

Tilanne sinällään on aika surullista, kun ollaan uudessa paikkakunnassa eikä tunneta käytännössä ketään. Oltiin mietitty, josko viikonloppuna tehtäis reissu Tukholmaan. Se kun on reilun parin tunnin laivamatkan päässä ja olis vähän asiaa esim. Ikeaan. No, ongelma on siinä, että lähtö on aamulla 7.30 ja paluu yöllä. Yöllä paluussa on se ongelma, että miten Martta-neidin yöunien käy joten mietittiin vielä, josko olis oltu yö laivalla - aamulla Maarianhaminassa. No sitten tuli ongelma, ettei Kirppua oikein voi jättää vähintään 18 tunnin ajaksi yksin. Ja siitä tultiin siihen ongelmaan, ettei meillä ole ketään tuttua, joka kenties pissattaisi/hoitaisi Skirbeä.

Eli ollaan tilanteessa, jossa 25- ja 27-vuotiaat vanhemmat alle 2-vuotiaan tytön ja pikkukoiran kanssa ovat melko yksinäisiä. Ei se ongelma ole. Se on vain tilanne. Eikä se ole surullistakaan. Se on normaalia, kun perhe muuttaa etukäteen tuntemattomaan paikkakuntaan.

Ollaan nyt asuttu tasan kolme viikkoa täällä saaressa. Ja sen verran outoa tämä on mulle ollut, kun ei ole vielä mitään määrättyä arkirytmiäkään (ei sitä meikäläisen luonteelle luultavasti enää tulekaan), että tätä kaunista saarta ei ole paljoa tullut tallennettua edes kameralle. Itse asiassa tässä on jotain hyvin outoa. Jotain kihelmöintiä tai ehkä jotain alkavaa. En tosiaan tiedä varmaksi, mitä se on. Silti tämä paikka on jo nyt saanut sen saman kotoisan fiiliksen ku Jyväskyläkin. Uuttakaupunkia en koskaan kodiksi tuntenutkaan (Kalanti kyllä). Sinänsä käsittämätöntä.

Niin. Siis. Mulla on ominaisuuksia, joiden huomaan olevan melko harvinaisia (ei, en tee itsestäni supersankaria enkä hae mitään ihmeitä sanomalla että mulla on joitain ominaisuuksia, kun kaikilla meistä on jotain erityistä). Yksi, ja ehkä paras niistä on se, miten pystyn päättämään onnellisuuteni. Tein sen päätöksen silloin, kun peruimme maailmanympärysmatkan ja päätimme muuttaa tänne. Kun olen nähnyt muiden kaverusten kuvia Balilta, Los Angelesista, Cookinsaarilta ja mistä lie, niin poden vain erinomaista iloa heidän puolestaan sekä siitä, että päätimme itse vaihtaa sen Ahvenanmaalle muuttoon.

Samalla kun olen huomannut olevani onnenvuoreni huipulla, huomaan, että jotain on tehtävä. Täällä on tutustuttava ihmisiin. Ensimmäinen haaste on yhteisen kielen löytäminen ja sen jälkeen meillä pitäisi olla jotain ystävyyden arvoista. Ja samalla kun pystyn päättämään, että olen onnellinen, olen muodostunut niin itsenäiseksi, ettei aina ole helppoa olla toisten ihmisten seurassa. Outoa! Outoa on myös se, että aikanaan olin ihminen, joka suorastaan etsi uusia tuttavuuksia.

En tee tällä hetkellä varsinaisesti töitä. Kokeilen erilaisia asioita sillä silmällä, josko niistä olisi 244:lle konkretiaa. Ensin on selvitettävä, miten voin yrittää, kun tänne ei noin vain tuoda yritystä. Ahvenanmaalla on käytössään kotipaikkaoikeus, jonka saa syntymällä tänne tai asumalla täällä viisi vuotta. Ilman kotipaikkaoikeutta tänne ei voi perustaa yritystä. Ehkä pystyn yrittämään, jos 244 niin sanotusti jää Fastlandsiin (mantereelle). Viikon päästä pitäisi selvitä.

Kaikki hyvin!

Matkailukohteena Uusikaupunki

Jännää, että kun tuli mieleen pistää stooria Uudestakaupungista, niin blogin luonnoksissa oli Kaisan tarinaa kotimaan matkailusta. Nyt siis autokaupunkiin, jonka toisessa isohkossa tehtaassa, soijatehtaassa on viime aikoina lähinnä lakkoiltu laittomasti.


En laske asumistani Kalannissa, kun mietin aikaani Uudessakaupungissa. Koska Kalanti on kymmenen kertaa kymmenestä parempi kuin Uusikaupunki, kaikilla mittareilla. Mutta "Ukis" on tullut nyt asuttua yhteenlaskettuna tasan kaksi vuotta. Vähän pätkissä se on mennyt kun kalenterivuonna 2008 sinne on muutettu, mut kyl siinäkin ajassa on tullut nähtyä kaupungin ns. ytimeen.

Uusikaupunkihan käyttää slogania "kaupunki tekemistä täynnä". Asia on täyttä totta. Seuraavaksi käyn läpi ne kaikki parhaat tekemiset.

Kaupunkiin pääsemiseen on keinoja vaikka millä mitalla. Vesitse, maanteitse, rautateitse, etc. 

Pala kauneinta Uuttakaupunkia, kaupunginlahti. Meri ja ranta on muutenkin valtaisassa roolissa Ukin aktiviteetteja. Huima elämystarjonta perustuu juuri meren läsnäoloon. 

Todella idyllistä ja kaunista kaupunkimaisemaa. Uudenkaupungin puutalorakentaminen on ehdotonta eliittiä maamme arkkitehtuurissa. Taustalla myös upea ja uniikki uusi kirkko.

Lisää puista arkkitehtuuria.

Uudessakaupungissa on myös huvipuisto. Perheen pienimmät saavat 

Taiteellisuus on valtava osa uusikaupunkilaisia jo peruskoulusta alkaen.

Uusikaupunki valtavan yrittäjämyönteistä seutua. Uudessakaupungissa yrittäminen on valtavan helppoa, kun näitä Uudenkaupungin uusyrityskeskuksia Kirppiksiä löytyy lähes joka kulmasta. Uusikaupunki todella taistelee paremman hyvinvoinnin puolesta!

Mersuja kun valmistetaan, niin jopa autokoulut ajattavat mersuilla.

Totuus on, että kaupunki on Merefestejä lukuunottamatta tylsä kuin hauen elämä. Erityisesti talvi on jotain uskomattoman tylsää. Koripalloa pelataan jopa SM-tasolla, mutta sitähän ei todellakaan mistään huomaa, jollei itse ota selvää. Autotehdas on, mutta tuskin siihen mitään palveluita kannattaisikaan keksiä. Meri ja sen myötä vesiurheilu olisi mahdollista, mutta hanki itse purjeveneesi.  Biljardipöydän sentään löysin sekä Aquariuksesta, Wanhasta Mestarista että Lännentiestä, mutta pöytiä tuskin oli hetkeen huollettu.

Jos haluat vain kiertää ja katsoa ne muutamat säväytykset aiheuttavat nähtävyydet (puutalokaupunki ja ehkä jotain mereen liittyvää), niin tee se silloin, kun on todellakin tylsää. Asia on toinen, mikäli golfaat. Siihen Uudessakaupungissa on ehdotonta huippua tarjota, nimittäin pääset pelaamaan aina kun haluat. Sinänsä sekin kyllä kertoo paljon.

Olen pahoillani Uusikaupunki. Minulle saa kyllä muistuttaa, niistä oikeasti hienoistakin kokemuksista.

Matkustan ympäri kotimaan.

Siis ihan älytöntä. Viimeset kolme vuotta on ollut sen verran uuvuttavia, kiireisiä, muutoksia täynnä ja hulluja, että hoksasin etten oo tainnut tarttua imurin varteen noin puoleen vuoteen. Jep. Ne harvat keitä ollaan kehdattu kutsua meille kylään voivat varmaan allekirjoittaa, että siltä se viimesin kämppä näyttikin. Nyt koko aamupäivän siivouksen jälkeen voin kertoa, että miten ihanalta tuntu a) imuroida b) pestä uuni, mikro ja roskiskaappi. Näillä puheilla tervetuloa kylään meille.

Tulppaanit palkaksi puhtaasta kodista

Asiaan. On jo pitkään pitänyt tehdä pieni postaus myös toisenlaisesta matkustelusta (vaikka tämä ei mikään matkailublogi ookkaan). Nimittäin kotimaan matkailusta! Minulle on suotu elämän aikana lukuisia mielettömiä mahdollisuuksia nähdä maapallon eri kolkkia. Ja mitä enemmän oon ulkomailla matkustellut, sitä enemmän oon alkanut antamaan mahdollisuuksia ja arvoa myös kotimaan matkailulle. Tiesittekös että meillä on täällä Suomessa tosi paljon hienoja paikkoja, näin uskallan väittää!

Ite tajusin viitisen vuotta sitten, että enpäs ole tainnut liikahtaa Seinäjokea pohjoisemmaksi, Turkua lännemmäksi, Helsinkiä etelämmäksi ja hmm Jyväskylää idemmäksi. Ihmekkään, että kotimaa ei maistunut ja veri veti milloin mihinkin ulkomaan kohteeseen. Tähän tuli muutos silloisen ihastuksen nykyisen aviopuolison myötä, joka taas päinvastoin kuin minä, oli innokas Suomi-matkustelija. Siitä lähtien meillä onkin ollut tapana tehdä vähintään yksi Lapin reissu vuodessa ja niin teimme tänäkin vuonna. Kohteena edellisinä vuosina hyväksi koettu Levi ja matkaseurana meikäläisen porukat.

Sää oli jälleen kerran mitä mainioin (parina päivänä pakkasta oli muutama aste liikaa meikän makuun) ja rinteeseen päästiinkiin joka päivä. Meidän reissuilla luonnollisesti rinteissä roikkuminen näytteleekin Suomi-matkojen pääosaa. Koska olimme reissussa venäläisten sesongin jälkeen ja ennen suomalaisten hiihtolomia, saatiin laskea ilman hisseissä jonottelua ja erittäin hyväkuntoisissa rinteissä. Jospa ensi talvena pistettäis tyttökin mäkeä alas jollain muulla kuin pelkällä pulkalla?

Levi on muun muassa siitä huikee paikka, että vaikka kuinka monesti siellä oiski käyny, niin silti sieltä löytyy aina paikkoja, mihin ei oo aiemmin eksynyt. Niin löytyi tälläkin kertaa ja tietenkin oman mausteensa matkaan toi erittäin aktiivinen taapero, jonka päivärytmit hieman ohjasivat muunkin retkiseurueen tekemisiä. Muutenkin tekemistä riittää kaiken ikäisille ja kuntoisille ihmisille omien mieltymysten ja budjetin mukaisesti. Levi on suositeltava kohde myös lapsiperheille (varsinkin jos ottaa lapsenlikat mukaan ;))! Tällä kertaa käytiin katsomassa poroja pariin otteeseen sekä husky-koiria ja susia, jotka oon ite missannu jokaisella Levin reissulla tähän mennessä. Pikkupimulla kun on eläinten fanitus vaihe päällä, olivat nämä elukat neidin mieleen. Rentouduimme myös kylpylässä, keilaradalla, hieronnoissa ja ravintoloissa sekä ennen kaikkea kotoisassa mökissä mielettömän tunturimaiseman äärellä. 

Annetaanpas kuvien puhua puolestaan.

Nyt kun on jo useamman vuoden (kohta vuosikymmenen?!) ajan katsonut omaa kotipaikkakuntaa kauempaa ulkopuolisen silmin, on sitäkin alkanut eri tavalla arvostaa. Vaikka pääsääntöisesti oma suhtautuminen Kankaanpäätä kohtaan onkin ollut negatiivinen niin nykyään negatiivisetkin seikat näyttävät vähän positiivisimmilta ja niihin oikeasti hyviin puoliin tulee kiinnitettyä huomio. Onhan täälläkin näkemisen arvoisia paikkoja ja ennen kaikkea tekemistä, jos vähän jaksaa nähdä vaivaa.

Tässäpä kuvina muutamia vietettyjä päiviä kotiseudulla:

Sillä on puolensa, että kaikki tuntee toisensa: naapurin kanssa voi tehdä joulupukkivaihtarit ja leikkipuistossa on aina varmasti joku tuttu.

Lapsiperheen ehdoton to do: Reiman tehtaanmyymälä.

Hela hoito 3,50€. For real. Sillä hinnalla ei saa varmaan käydä edes vessassa Helsingin kahviloissa. Kiitos Sotilaskoti, vakkari päiväkahvipaikka.

Talvipäivä Jämillä. Husky- ja heppa-ajelua.

Korpelan tehtaanmyymälä ja makkara. Kuten kuvista käy ilmi niin kotikontujen aktiviteetit pysyttelee aikalailla ruokailulinjalla.

Uimahallin karkkikärry. Pikkurahalla kaikkee kivaa karkkikrääsää.

Loppujen lopuksi on aikalailla samantekevää miten kauas tai lähelle matkustaa, jos oma asenne on positiivinen ja avoin. Kaikissa paikoissa ja maissa on omat plussat ja miinukset, ja jokaisesta paikasta voi oppia sekä ammentaa jotain omaan elämäänsä. Matkailu todellakin avartaa ja antaa kokonaisvaltaisemman käsityksen maailmasta. Matkustelun ja paikasta toiseen muuttamisen (omien muuttojeni laskemiseen ei enää kaksi kättä riitä) ainoa havaitsemani huono puoli on ihmis- ja ystävyyssuhteiden mahdoton ylläpito ja uusien sellaisten vaikea luominen lyhyessä ajassa. Isoimpana positiivisena oppina taas voisin sanoa, että olo on luottavainen sen suhteen että tarvittaessa sitä pystyy olemaan onnellinen missä tahansa paikassa kunhan lähettyvillä on muutama rakas ihminen.

Suosittelen, kannustan ja kehotan kaikkia matkustelemaan (jos se edes vähän kiinnostaa) yksin ja yhdessä, oli se sitten omassa maakunnassa tai toisella mantereella!