Bye Bye Åland-island!

Unelmista tämä alkoi ja unelmiin tämä päättyy. Tai no, ei me ehkä unelmoitu ahvenanmaalaisuudesta, mutta svensktalande bättre folk ainakin läheni. Allekirjottaneelle se alkoi jostain Freddy Ljunbergin ja Henke Larssonin (ruotsifutaajia) sekä ehdottomasti Jon Olssonin ajoilta tuolla 2000-luvun alkupäässä. Siis Ruotsi-fanitus. Ruotsin kielen taitamista olis toki saanut vahvistaa ihan treenillä, mut eipä tämä kaunis pikku saari oikein saanut muhun sitä hmm... intohimon virtausta.

Aluks vaikutti hyvinkin lupaavalta, mutta tais vaan sattuma osua kohdilleen. Kun lähdettiin tänne painelin raksaa. Sieltä jäi raskaasti vaivaamaan se pienen yrittäjän taistelu byrokratiaa vastaan. Ja kun tultiin tänne, pisti silmään, kuinka vähän kaikenmaailman pikkusääntöjä oli. Oli futiskenttä vapaassa käytössä, taloyhtiön sauna ajastetaan itse, futiksen mm-kisojen aikana keskellä toria sambailtiin vieläpä kaljan voimistamana, uimarannoilla on vitosen tornit ja sitä sun tätä.

Kunnes kääntyi syksyyn. Oman päättelyni mukaan kävi seuraavasti. Suomenruotsalaiset sesonkiduunarit palasivat mantereelle ja jäljelle jäi paljasjalkaiset ahvenanmaalaiset, joille jokseenkin turhan isolle osalle asia nimeltä suomen kieli on ongelma. Tai vähintään ärsyke. Ja itse en voi ymmärtää, että kommunikoinnin suorittamisesta tehdään millään tasolla ongelma. Olkoon viestin lähettäjä vaikka kuuro ja toinen pelkkää saamea murtava, niin tärkeintä on, että viesti kulkee. Näinhän? No älä edes mieti. Näin se on!

Kun sitten toisaalta myös kesän aikana intohimolla kierretyt ~70 golfkierrosta jättivät aukon oman elämäni intohimoihin, niin mieleen alkoi tulvia ajatus paluusta Jyväskylään. Siis meidän molempien mieliin. Siihen vei kyllä lopulta uskomattoman moni tienviitta. Esim. toinen lapsi, mahdollisuus ylläpitää Martan ruotsin taitoa Jyväskylässä, lumettomuus Ahvenanmaalla vs lumimäärä Jyväskylässä ja erityisesti Jyväskylän kulttuuri. Opiskelijat luovat omalla tavallaan kulttuuria, mutta nouseehan Jyväskylästä hieno määrä nuorten perustamia kasvuyrityksiä. Se taas kehittää olosuhteita eniten nykyisten työelämän vaatimusten mukaisiksi.

Niimpä aika luonnollisena päätin nostaa kytkintä S-marketin kassasoturin haarniskasta ja kurkistella muille apajille. En nyt muista tarkkaan, mutta siinä joulukuun alkuaikoina Kaisalta sitten tuli pommi. Oma raskaana oleva vaimo ehdottaa, että "lähde Tero Lappiin töihin, Leville tai johonkin".

No ei sitä kauaa tarvinnut miettiä. Martan syntymän jälkeen ei kausaria mihinkää ja muutenkin rinnepäivät jäi noin kymmeneen per talvi. Sit mentiin.

Kaikkea mahdollista hain ja monta kertaa luulin saavani jo työn. Paras oli, kun Työkuutio-nimisen vuokratyöfirman kanssa sovittiin jo kaikenmoista ja jäin vain odottamaan lähtölaukausta parin tunnin varotusajalla. Ei voi olla totta, mutta tosta paskasta ei oo kuulunut vielä tänäkään päivänä mitään. TYÖKUUTIO.. laita mieleen, sysipaskaa työnvälitystä.

No.. Siinä joulun tietämillä luin Taivas + Helvettiä, Lapin hullun kyläkauppiaan tarinaa. Ja pistin viestiä. jaaa nooo oikastaan sen verran, että tänään perjantaina olen välillä Maarianhamina - Äkäslompolo Kankaanpään kohdalla. Huomenna viedään lumilauta ja Citikka maaliin.

En voi sanoin kertoa ylistäviä sanoja vaimosta. Siis tämä haavehan oli mulla voimakkaimmillaan syksyllä 2008, kun Kaisan kanssa oltiin vasta tavattu. Mulla oli hakemuspaperit sisällä hiihdonopettajaksi ja alppimatkaoppaaksi ja ties minne. Ja kun kerran se sillon jäi, niin tottahan toki maailman paras nainen haluaa toteuttaa haaveeni nyt. Naimisissa, pian kahden lapsen isänä ja ammattiin valmistuneena.

Ja jännittääkin. Millanen veikko se lappilainen hullu on ja minkämoinen mesta Ylläs on? Levi on pessyt 100-0 markkinoinnissa Ylläksen. Ja Rukakin on mulle paljon isompi keskus. Mut katotaan tän jälkeen sitten.

Pistä viestillä, jos oot tulossa Ylläkselle keväällä.

Pari muistoa Ålandista. Nähdään kesän golfkierroksilla!

Nopeat liikkeet on näyttäviä

Nyt on vajaa kolme kuukautta siihen, että meidän Kylä-Kaila junior, Keke (tämä ei tarkoita opiskeluajoilta tuttua keskiviikkokeittoa ystävät hyvät) eli Kerttu koettelee mun kivunsietokykyä. Luin tämän blogitekstin, minkä kirjoitin Martan lasketun ajan tienoilla ja sitä aikaa muistellessa innostuin aiheesta kirjoittamaan uudemman kerran, kokeneemmat kiikarit silmillä. Mikä fiilis oli vuonna 2012 ja mikä nyt?

Odotusaika. Martan odotusaika meni nopeasti, kivuttomasti, iloisesti ja kaikin puolin hyvin siis. Olin alun väsymystä lukuunottamatta elämäni kunnossa ja erityisesti työrintamalla tuntui, että aivot kävivät kuumempina kuin koskaan. Paitsi, että olin hyvässä kunnossa olin myös autuaan tietämätön tulevasta synnytyksestä, imetyksestä, vauva-ajasta ja ajasta sen jälkeen. Ja hyvä niin. Mikä on erilailla tällä kertaa? No, muuten kaikki on mennyt hyvin pitkälle samalla kaavalla, mutta uutuuden viehätys ja tietämättömyys eivät rakentele pilvilinnoja pään menoksi. Not anymore. Jo raskauden selvitessä olimme toki iloisia, mutta reaktio oli lähinnä seuraava: "ai jaa, no ihan kiva" ja "oiskohan nää sitte tässä kun tämä on syntynyt". Reaktio muille kerrottaessa oli myöskin esikoiseen verrattuna hieman vaisumpi ja uutinen oli kuulemma odotettavissa. Sori Kerttu, sua odotetaan, mutta hieman realistisimmin meiningein. Muistaakseni viimeksi tässä vaiheessa raskautta ekaa kertaa isoäidiksi tuleva mummu oli ostanut koko Reiman myymälän tyhjäksi vauvaa varten (sukupuolta tietämättä) kun taas tällä kertaa Martan vanhoja kuteita etsiessäni sain kuulla, että samainen mummu oli ne lahjoittanut niitä enemmän tarvitseville. Ei siis enää vinoa pinoa käyttämättömiä ja viikon iässä pieneksi jääviä koon 52 potkareita tai muutakaan turhaa vauvakrääsää. Sehän sopii.

Vauvamaha vuonna 2012. Kerttu-mahasta taitaa olla olemassa yksi kuva ja se ei oo julkaisukelpoinen.

Neuvolakäynnit Keken kohdalla on suoritettu hyvin rutiininomaisesti ja hieman jopa pitkin hampain. Viimeksi neuvolakäynnit olivat yksi arjen suola sekä mulle että tulevalle isälle. Kysymyksiä yhdellä käynnillä oli enemmän kuin nyt koko raskauden aikana yhteensä. Nyt neuvoloissa olen käynyt käytännön syistä ja aikatauluhaasteista johtuen yksin, ja välillä raportointi toiselle osapuolelle on saattanut unohtua kokonaankin. Minkään sortin luennoilla en ole käynyt ja neuvolan ohjelehtiset on lentänyt suoraa paperinkeräykseen. Viimeksi jokaista neuvolasta saatua opusta luettiin kuin raamattua ja jos Tero skippasi jonkin lapun lukemisen niin siitähän se hormonipäinen vaimo vasta kohtauksen saikin. Mitään liibalaabaa esimerkiksi imetyksen ihanuudesta on mulle turha enää syöttää, nyt kun siitä ekan kerran shokista on selvitty. Luotto omaan osaamiseen ja taitoihin on kokemuksen myötä aika kova.

M muutaman tunnin ikäisenä.

Synnytys. Kirjoitinkin tuossa aiemmassa tekstissäni, että synnytykseen suhtauduin avoimin mielin. En suhtaudu enää, nimittäin sen verran karmaiseva kokemus se silloin pari vuotta sitten meikäläiselle oli. Miten se sitten meni? Kätilön mukaan se meni kuin oppikirjoista: oikein mallikkaasti rauhallisesti omaa hengitystäni kuunnellen ponnistin epikriisin mukaan potran POJAN ja haltsasin homman muutenkin hyvin. Mä olin keksinyt etukäteen itelleni mielikuvan, jonka avulla tsemppasin itseni kymmenen tuntia kestäneen kivun yli. Se meni näin: "mieti kuinka paljon Jack Bauer on sietänyt fyysistä kidutusta!". Näillä eväillä siis mentiin ja kipulääkkeet sekä piikit saivat jäädä odottamaan tätä toista synnytystä. Tällä kertaa voisin sanoa jopa jännittäväni synnytystä, koska a) lähestulkoon poikkeuksetta toisen tai useamman lapsen synnyttäneet ovat kertoneet lapsen suorastaan syöksyneen ulos tyyliin sairaalan tuulikaappiin ja b) kipu. Jopa Afrikan lasten nälänhätä tuntuu pieneltä tiedossa olevan koettelemuksen rinnalla, pahoittelut vertauskuvan asiattomuudesta. 

Toista päivää kotona.

Äitiysloma. Viimeksi olin tosissaan opiskelija kun jäin "äitiyslomalle". Koska olen tunnollinen tyttö, alkoi äitiyslomakin samaan aikaan kuin koulun kesäloma. Pienet raskauteen kuuluvat kolotukset kuten selkäsärky tai supistukset eivät saaneet minua jäämään kotiin lepäilemään ja vauvakirjaa täyttelemään. Järkevästi ajoitettu raskaus etten sanoisi. Kuten tuon silloisen blogitekstin lukeneet muistavatkin, en varsinaista lomaa ennen synnytystä pitänyt, sillä käsillä oli muutama Tiimiakatemian projekti. Messumyyntiä häämessuille tehtiin kesäkuun loppuun asti ja markkinointipäällikkönä ajastelin facebook- ja google adwords-mainoksetkin etukäteen itse syksyn tapahtumaan saakka. Viimeisen blogikirjoituksen taisin kirjoittaa Martan syntymää edeltäneenä päivänä. Synnytyksen jälkeen olin elokuun loppuun asti kotona kunnes koulu taas alkoi ja Tero jäi kotiin hoitamaan vauvaa. Tämä järjestely oli päätetty jo raskauden alkumetreillä. Siinä tuli Tiimiakatemian vessat tutuiksi kun Tero toi vauvaa parin tunnin välein koululle ruokintaan. Tällä kertaa mä jään ihka oikealla äitiyslomalle! Ja mä oon kovasti pohtinut, että miten mä saisin parhaimman hyödyn irti tuosta tulevasta "vapaa-ajasta" (paitsi tietysti hoidan lapsia). Joten päätin, että kaivan esille yhden pöytälaatikkoprojektin ja alan tuotteistamaan sitä sekä puuhastelen toiminimen parissa jonkin verran. Jotain aivoja rasittavaa ja kehittävää toimintaa pitää vaipparallin ja yöheräilyjen vastapainoksi olla. Sitä odotan siis aika innolla! 

VR kuljettaa hyvin 2 koiraa, 2 lumilautaa, rattaat, turvakaukalon, kolme laukkua, meidät ja vauvan.

Muuttopuuhissa. Manduca <3 

No mitä mä ja me sitten tulevalta odotetaan? On meillä odotuksiakin ja ollaan tulevasta tosi onnellisia, vaikka tämä nyt aika pessimistiseltä kuulostikin. Eniten odotetaan sitä, että miten Martta suhtautuu sisarukseensa ja millaiseksi tämän perheen meno muuttuu. Vai muuttuuko, nimittäin vielä ainakin meno on yhtä päätöntä kuin aikaisemminkin, oli niitä lapsia tai ei. Siitä todisteena tämän päivän tempaus, kun me passitettiin Martan kanssa isi Ylläkselle töihin ja snoukkailemaan. Toivottu palautuspäivä 10.4.2015.

Kuvat kertovat hyvin miksi nämä lapset otetaan aina kaikesta huolimatta avosylin ja rakkaudella vastaan. Ihaniahan ne ovat. <3 

Throwback 2014

Kelataanpas ajassa vähän taaksepäin ja katsotaan mitä kohokohtia mahtui meidän (lähinnä mun) vuoteen 2014. Vuosi taisi olla ensimmäinen aikoihin mille en mitään tavoitteita ja teemaa asettanut vaan mentiin ihan fiiliksen ja hetken mukaisesti. Tulipahan sekin nyt kokeiltua, mutta kyllä tämä tavoiteorientoitunut viikkosuunnitelman mukaan elävä oli monesti aika hukassa ajatustensa kanssa kun mitään suuntaa ei oltu etukäteen määritelty eikä suunnitelmia tehty minkään asian suhteen. Vuotta voisi kutsua vaikka pikaisten päätösten ja nopeiden muutosten vuodeksi.

Vaikeita valintoja. Vuosi alkoi ilotulitekontin paketoimisella ja tammikuu meni vielä hyvin pitkälle Tiimiakatemian aikaisen osuuskuntamme viimeisiä projekteja taputellessa. Koulusta valmistuminen, opinnäytetyö ja muutenkin 3,5 vuoden järjetön työmäärä, stressi ja siinä sivussa suht haasteellinen vauva-aika kulminoitui ihan totaaliseen breikkiin koko touhusta ja sen hetkiset valinnatkin tehtiin tuon ristiriitaisen fiiliksen perusteella. Tulevaisuus näytti aluksi vähän haasteelliselta työn puolesta kun aluksi tuntui, ettei mitään ole tarjolla ja sitten yhden viikon aikana tarjoutui peräti kuusi eri vaihtoehtoa mistä valita. Neljä näistä liittyi yrittämisen kelkkaan lähtemiseen eri variaatioin yksin ja yhdessä muiden kanssa ja kaksi muiden leivissä työskentelyyn. Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut se, että lentoliput sekä majoitukset ja autot koko meidän jengille 3 kuukauden reissuun (Hong Kong-Bali-Sydney-NZ-Cookin saaret-USA-Islanti) oli jo plakkarissa kun tuli valinnan paikka: reissu tai jonkinsorttisen uran rakentamisen aloittaminen. Pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin peruuttaa reissu ja valita muutto Ahvenanmaalle työpaikan kera. Vaikea valinta yrittäjäsielulle, mutta mahdollisuus oppia flytande svenska, oppia ison organisaation toiminnasta sekä tarjota lapselle mahdollisuus oppia toinen kieli (ja Terolle päästä pelaamaan golffia 24/7) vetivät pidemmän korren tällä kertaa. Jostain on luovuttava, että tilalle mahtuu uutta. Palataan tähän työjuttuun myöhemmin.

Matkoja lähelle ja kauas. Paitsi, että vuosi alkoi äärimmäisen sydäntäriipivillä valinnoilla, uhrauksilla ja voitoilla, on vuoteen mahtunut paljon muutakin. Esimerkiksi reissuja. Iso ellei suurin kohokohta vuodessa. Kun tuo pidempi koko perheen matka peruttiin, luvattiin itsellemme, että tehdään vähintään yksi reissu johonkin unelmien kohteeseen ja yksi leppoisa lomamatka koko perheenä. Niin ja mahtuihan tuohon alkuvuoteen yksi perinteinen Levin reissukin; Martta on jo ollut kahdesti Levillä! Ei siis mennyt kauaakaan kun helmikuussa eräänä päivänä löydettiin passeli äkkilähtö öljysheikkien ja äärettömän aavikon maahan. Tyttären hoidot kun saatiin fiksattua ja matkalaukut Kankaanpäästä Huittisten bussiasemalle saattoi kymmenen päivän matka kohti Dubaita alkaa. Siitä kirjoiteltiinkin aika paljon tänne blogiin. Koko perheen yhteinen reissu buukattiin vielä nopemmin kun kesällä Facebookin lentodiilit-sivusto läväytti silmille tarjouksen, mistä vain hölmö olisi kieltäytynyt. Lennot Miamiin Floridaan 245€/henkilö. Yksi puhelu pappalle: "are you in?" ja viiden minuutin sisällä oli neljä lentolippua lunastettuna joulukuun alkuun kahden viikon Amerikan lomalle. Ah, jotain mitä odottaa puoli vuotta! Siitäkin hiljattain tänne blogiin postailimme, ei siis sen enempää aiheesta nyt. Näiden "kaukomatkojen" lisäksi Turku-Maarianhamina Maarianhamina-Helsinki väliä tulikin suhattua ees taas kymmeniä kertoja milloin punasilla aalloilla ja milloin lentokoneella. Yksi mieleenpainuvimmista kotimaan reissuista oli tottakai Helsingin BoardExpot.

Dubaaaai.

Auringonlasku Key Westissä.

Surfer girl biitsillä Floridassa.

Maisemanvaihdos. Muutto Ahvenanmaalle tapahtui sekin meidän tyylillä nopeasti ja sen enempää suunnittelematta; kämppä nähtiin ekan kerran vasta kun sopimukset oli jo allekirjoitettu ja muuttokuorma meidän mukana laivassa kohti Maarianhaminaa. Itsekin kävin vasta tuolloin elämäni ekaa kertaa Ahvenanmaalla. Työt aloitin maaliskuun lopussa ja ensimmäiset puoli vuotta menivätkin tiiviisti sorvin ääressä ruotsia opetellen. Martta aloitti ekan kerran päiväkodin ja kotiutui sinne muutamassa päivässä todella hyvin. Ruotsia likka puhuu älyttömän hyvin kokonaisin lausein ja sanavarasto lähentelee suomen sanavaraston laajuutta. Oma ruotsi lähti hyvin lentoon, mutta työnkuvan muuttuessa syksyllä on ruotsi ottanut kyllä pahasti takapakkia; asiaa ei helpota se, että meidän ainoat ystävät täällä ovat hekin kaikki suomenkielisiä ja ymmärrys Ahvenanmaan kielipolitiikan kiemuroihin ei vaan itsellä jaksa riittää. Anyway, ekaan puoleen vuoteen mahtui paljon vieraita mantereelta: ystäviä, serkkuja, tätejä, setiä, molempien vanhempia ja sisaruksia. Vieraiden myötä tuli saari koluttua moneen kertaan läpi (kyllästymiseen asti) ja uimarannat luuhattua tehokkaasti myöskin. Ahvenanmaastakin ollaan aiemmin aika paljon kirjoiteltu, joten ei niistäkään nyt sen enempää. Kesään mahtui myös yhdet polttarit ja kahdet aivan ihanat häät! Plus pieni veneäksidentti täällä saaristossa ja sen myötä puhelu 112:n på svenska.

Kotitalon edustalla.

Martta ja kesän vakiovieras Nenna-serkku. 

Kesän ja syksyn taitteessa puhalsivat muutosten tuulet monella tavalla. Perhepiirissä saatiin kuulla tuplasti ikäviä uutisia kuin myös muutama iloinen uutinen. Uusia elämiä ja väsyneiden hyvästelemistä. Voimattomuuden ja riittämättömyyden tunnetta, asioita, joihin minä en pysty vaikuttamaan. Loppukesästä Tero aloitti täällä työt ja arjen uudelleen järjestely alkoi; ekaa kertaa piti yhdistää kaksi vuorotyötä ja yksi päivähoito. Yllättävän kivuttomasti se sujuikin, vaikka Martta joutui tottumaan taas yhteen uuteen hoitopaikkaan. Älyttömän mukautuva tyttö täytyy sanoa! Tulevaisuuden suhteen elettiin jännän äärellä kun oma työsopimus läheni loppuaan. Työnkuvaa hiukan enemmän oman näköiseksi muokkaamalla työt saman yrityksen leivissä kuitenkin jatkuivat ja alkoi jonkin sortin koulutusputki työn ohella. 

Uffe på berget.

Ahdistus ja kyllästyminen. Samaan aikaan kun työ muuttui mielekkäämmäksi, alkoi meillä suunnaton koti-ikävä ja ahdistus, mikä heijastui kaikkeen: arkeen, parisuhteeseen, työhön, vapaa-aikaan jne. Kodilla tarkoitan Jyväskylää. Totaalinen lamaantuminen ja passivoituminen sekä verhojen sulkeminen kaikkeen Ahvenanmaahan liittyvän ja meidän väliltä. Saaren rajat tulivat alun kuherruskauden jälkeen vastaan, vieraiden määrä harveni syksyn tultua ja saari sulki ovensa turisteille, tapahtumille ja eloisalle meiningille. Tuulisesta ja talven odotettavissa olevasta kurjasta säästä (meidän kohdalla se tarkoittaa lumettomuutta ja plussakelejä) puhumattakaan. Kun tuohon pakettiin lisätään vielä muutama virkistävä työmatka mantereelle IHMISTEN ja ystävien luokse, oli koti-ikävä viimeistelty peruuttamattomaksi. Meidän yksinäisyys ja sosiaalisen verkoston uupuminen konkretisoitui ja arki pyöri(i) päivästä toiseen reittiä herätys-työ/dagis-kauppa-koti-telkkari-nukkuminen. Sehän ei meille oikein sovi vaan arki kaipaa omat harrastusten ja ystävien tuomat mausteensa. Ehkä tässä kuitenkin sen verran kaupunkilaistuneita ollaan, että kaivataan ympärillemme jatkuvaa kehitystä tavoittelevaa porukkaa sekä maailman kehitykseen ja muuttumiseen sopeutuvaa kaupunkia, ihmismassoista puhumattakaan. Kunnes sitten tehtiin (taas) päätös, että Tero irtisanoutuu ja alkaa työstää niitä oikeita unelmiaan ja minä tiedustelen mahdollisuutta saada siirtoa yrityksen sisällä mantereen puolelle. Kun kummallekin näytettiin vihreää valoa, helpotti ahdistus puolella ja tulevan muuton odottaminen saattoi alkaa. Jyväskylä täältä tullaan!

Äitiys. Äitinä oleminen nyt 2,5 vuotiaalle tytölle on tuonut erityisesti tänä vuonna eteen uusia haasteita, oppimista ja ennen kaikkea iloa. Oman tahdon omaavan pienen ihmisen tavat, käyttäytyminen ja kehittyminen ovat pakottaneet katsomaan peiliin; nythän tässä pitää aloittaa se paljon puhuttu kasvattaminen! Tyttö toistaa kaiken mitä me sanotaan ja muistaa sen, oppii päivittäin uusia termejä ja merkityksiä, ymmärtää suurimman osan puheesta ja kyselee. Ja kyselee. Ja kyselee. Luvatuista asioista on parempi pitää kiinni tai muuten tyttö pettyy pahemman kerran. Pettymyksiä toki tarvitaan kehittymiseen ja niitäkin on opeteltu kohtaamaan yhdessä, kiukkujen ja leppymisten kera. Mutta onko mitään suloisempaa kun omia hassuja tarinoita sepittävä kaksivuotias, joka yrittää määrätä saako iskä halata äitiä tai käydä vessassa ilman hänen valvovaa katsettaan. Ei ole. Tuo otus, joka osaa jo osoittaa tunteitansa sanoin ja elein sekä tuntee ikävää ja ilahtuu välittömästi kun näkee jonkun itselleen rakkaan ihmisen. I-ha-na.

Tiivistettynä tämä vuosi on ollut raskas (raskain tähän mennessä?), haastava, suunnaton, kokeiluluonteinen, opettavainen ja kasvattava. Erityisesti haasteita ja oppeja on tarjonnut normaaliin työympäristöön, sen normeihin ja toimintatapoihin tottuminen muutaman vuoden yrittämisen ja itsensä johtajana olemisen jälkeen, kuin myös vieraaseen (vaikkakin samassa valtiossa kuulemma ollaan) kulttuuriin ja ympäristöön sopeutuminen omasta verkostosta eristäytyneenä.

Näillä saatesanoilla vuoteen 2015 lähdetäänkin teemoilla oma hyvinvointi, ihmissuhteet ja verkostoituminen, kasvattaminen, nauttiminen, unelmoiminen ja ammatillisen pääoman kasvattaminen (sekä psykologinen että tieto ja taito). Vuoteen kuuluu lukemista ja kirjoittamista tämänkin vuoden edestä. Ei siis mitään uutta ja ihmeellistä vaan lähinnä vanhan palauttamista mieleen ja käytäntöön. Jonkinsortin tavoitteet on jo laadittu ja oppimissopimus sekä lukusuunnitelmakin ovat viimeistelyä vailla valmiit. Meidän porukka toivottaa oikein mahtavaa vuotta 2015 kaikille!

Martta ja serkkupoika Niko snoukkaa jouluna.