Päivä oli 13.9. Silloin lähti kohtuullisen omituinen sielu tekemään ystävänsä kanssa matkaa kohti Tamperetta ja bilettämään, kuinkas muuten. Noista bileistä on lähtenyt vierimään kivi, jonka taivaltamasta matkasta voisi hyvin saada kirjan kasaan. Jätetään kirja vielä tulevaa varten, vaikka jotain sellaista varmaan joskus lähdenkin kasaamaan. Tuo lauantai oli se päivä, kun Kaisa jostain niin kovin sai päähänsä ihastua. Ja vielä minuun.

Näinä yhdessä käytyjen vuosien aikana on käynyt totaalisen selväksi se, että Kaisa on myös ainoa ihminen, joka ympärivuorokautista seuraani voi sietää. Se vaatii paljon, mutta ajoittain mietin sitä Kaisan itsensä kiusaamistakin, kun hän jaksaa oikkujani, kovaa päätäni ja ennen kaikkea jatkuvaa keskustelua (käymääni monologia) siitä, miten jokaisesta tilanteesta tulee pystyä oppimaan ja kehittymään.

Siitä on tänään tasan kolme vuotta, kun menimme naimisiin. Luultavasti joku on ajatellut meidän edenneen ajoittain aika kovaakin vauhtia. No, ihan aluksi otettiin koira. Kaisa perusti toisen yrityksensä. Oltiin kolmen viikon häämatkalla Balilla ja jatkuvasti pienempiä reissuja Euroopassa. Pari Jyväskylän sisäistä muuttoa ja muutto Uuteenkaupunkiin. Ja tietenkin meidän Martta.

Ei näitä matkoja itsestäänselvyytenä pidetä. Erityisesti Martan tulo perheeseen on sekä vaatinut että antanut. Vaatinut sikäli, että niinkuin kaikki vanhemmat tietää, elämäntyyliin tulee väkisin muutos. Meillä se muutos oli myös, mutta jos jostain, niin Martan kasvatuksesta voin nostaa itsellenikin hattua ja erityisesti siitä, että olen onnistunut pitämään koko perheen stressitason normaalina. Syitä stressaamiseen olisi kyllä ollut, mutta aina olen löytänyt ne keinot, joilla jokaisesta tilanteesta on löytynyt aihetta iloon ja onneen.

Avioehto, ja vitut! Ei pienintäkään puhetta.

Mitä seuraavaksi? Ei me tahtia hidasteta. Olen lukenut tarinoita siitä, miten parikymppisenä ihminen on käynyt loppuun ja sitten keski-iän jälkeen muistelee tuota aikaa ajatellen, että "olisihan sitä voinut hidastaa". Näin varmasti, mutta kiitoksena tästä olemme ottaneet oppia teistä. Elämme jatkuvaa unelmaa. Sen tasapainona rasitamme itseämme fyysisesti sekä ennen kaikkea poikkeuksellisen vaativin kirjallisuuksin ja sen myötä keskuteluin.

Eli mitäkö seuraavaksi? On minun aikani perustaa yritys. 244:ää on vatvottu ja ajateltu ja mietitty ja tunnusteltu. Ei enää liikaa ajatuksentasoista tekemistä vaan nyt käytännön työtä. Tuttu lause; Suomi menestyy vain tekemällä työtä, saa nyt minusta tekijän. Alex Stubb muuten sanoi sen minulle erittäin osuvasti: "Ei tätä maata marisemalle rakenneta. Verta, hikeä ja hymyä." Asenteesta homma on kiinni.

Ja mitä muuta seuraavaksi.? Maailmanympärysmatkalle lähdetään Martan kanssa. Paljon on jo kuultu reissun hankaluudesta, mut sori vaan, ei uskota teitä.

Kirjotan lentokentällä blogia Applen tuotteella, kuulokkeet korvilla ja kerron reissusta

Ripuli ja oksennus

Nyt on jo kiire, kone lähtee!

Pubikulttuuria pitkäperjantaina

Koska tämän tekstin tarkotus on ainoastaan avautua, ni alotetaan se sopivasti. Good Friday, tosi näppärä ja ennenkaikkea onnistunut suomennos, pitkäperjantai. Irlanti tuhansien tai miljoonien pubien maa eikä yhtäkään auki näin Good Fridayn aikaan. Guinnessin kierros jää nyt sit tiistain varaan. Ehkä sit samalla kiekauksella Jameson? Kyllä on Jesse saanu asiat sekasin, kun ei Irlannista kaljaa saa.

Alotettiin kuitenkin päivä Martan oksentelu seuranamme. Yöllä alkoi ja jatkui pitkälle päivään. No, me alotettiin kuitenkin irlantilaisella aamiaisella. Papuja, pekonia, lähes raakaa kananmunaa, makkaraa ja paahtoleipiä. Meikäläinen tykkäs. Sitten kiertämään pikkusen pitäjää ja löyty jonkin sortin pääsiäismunanäyttely, hieno esikoulu, ylipäätään hienoa arkkitehtuuria ja mä sain kaipaamani Starbucks- ja Burger King-elämykset. Ai että mä rakastan niitä!

Lisäks käytiin Irlanti-kaupassa, mis oli kaikkee vihreetä ja Guinnessia. Sanoisin et vähän hemmetin tyylikkäät tuliaiset tarttu mukaan. Nii et oikeestaan ne pubit täs nyt enää pitäis päästä kokemaan. Nyt lähetään kuitenkin pariks päivää Belfastiin Pohjois-Irlannin eli Ison-Britannian puolelle. Joooooospa vaikka snookeriakin pääsis pelaamaan ja sitä keskikivaa nauttimaan. Tai no, perille pitää ensin päästä appiukon kyydissä vasemmanpuoleises liikentees. Vuokrafirman mukaan meikäläisellä on liian vähän ajokokemusta.

Kun nyt tuo meidän Marde paranis, ni saatais eheemmät yöunetkin

Next step, pikkukylä.

Tultiin Irlantiin

Matka Irlantiin alkoi keskiviikkoaamuna kun hyvästeltiin Kirppu Jyväskylässä. Martan noin kymmenes junamatka starttasi kohti Tikkurilaa. Pakko sanoo heti alkuun, et oma asenne on tietty vaikuttanut Martan matkaamisen helppouteen, mut onhan toi nyt ihan loistava neito. Eipä juuri huonoja muistoja oo yhteisiltä taipaleilta raiteilla tai maanteillä.

Lentokenttähotellista otettiin eväät ja into lentomatkaa varten. Mummu ja pappa mukaan ja ensimmäinen etappi valmis alkamaan. Helsinki-Vantaalta Boeing 737-800 kiidätti meidät Arlandan kentälle. Nousut, laskut, ilmanpaineen muutokset tai mitkään muutkaan ei juuri neitoa skismannut. Seuraavaksi Airbus 320 ja perille Dubliniin.

Meikäläinen syttyi ihan heti. Säätä ei juuri pysty kehumaan, mut kyl irlantilainen kulttuuri sytytti heti. Bussit kakskerroksisia ja kuten meilläkin it-nörttien luvatussa maassa ni ilmanen Wi-Fi toimii paikallisbusseissa. Eiku.. Kaduilla vilkkuu Irlannin ylpeydet eli Jameson ja Guinness siinä määrin, et mieli tekis hörppäillä, vaik en juurikaan noista tuotteista välitä. Hotelli tai oikeemmin Guesthouse on hyvä. Pieni, mut sijainti toimii ja julkisivu kunnioittaa kulttuuria (viimeinen kuva, valkoinen kohta on tämä tölli). Ei kehuta liikaa. Aamupala kaiken pilata voi. Kaiken kaikkiaan silti, mahtavat pääsiäisajat luvassa!

Next step, katukuvaa. Hyvää huomenta!

Olen elänyt valheessa

Ensinnäkin. Viimeisin bloggaus oli ehkä huonoin, minkä oon tehny. Mä siis yritin sanoa seuraavaa. Lainaan ystävääni, jonka nimen jätän varmuuden vuoks pois: "Itsehän olen oikealla siinä, että antaa yritteliäiden yrittää ja saada palkkio vaivastaan. Jokainen viime kädessä vastaa omasta onnestaan eikä muiden syyttämisestä hyödy kukaan. Vasemmalla siinä, että pyritään yhteisvoimin tarjoamaan kaikille mahdollisuus, eväät ja opastus, jotta saadaan kaikkien lahjat ja potentiaali esiin heidän oman ja kaikkien edun kannalta, heidän iästään ja elämäntilanteestaan riippumatta." Sanoinkin jotain samansuuntasta, mut näin se on paljon selkeempää.

Blogin alkuperäideasta, Balin häämatkasta tarttui mukaan JVG. Suomi voitti lätkäkultaa sinä aikana ja JVG pauhas läpi Suomen. Teemu ja Jari vaa sytyttää. Vielä ku Kimistä tempastaan biisi! JVG - Teemu ja Jari

Blogin nimeen - ensueño on unelma espanjaksi. Listaan muutamia unelmia, joista käytetään Kaisan kanssa termejä pikku-unelma, väliunelma, isounelma ja jättiunelma. Sit lisäks mulla ainakin on taustalla jämäkkä visio, johon pyrin ja jonka mukaan koitan elää. Pikku-unelmani on just nyt Levin reissu, joka alkaa nyt lauantaina. Sieltä mä unelmoin kahta asiaa eli uusia snoukkatemppuja ja useita elämyksiä kuten husky-ajelu, moottorikelkkailu ja kylpylä. Mahtava reissu tulossa! Väliunelma on 244:ää. Haluan tehdä ja toteuttaa upean tuotelanseerauksen t-paitojen ja naisten toppien osalta. Siihen lisänä vielä makeet lippikset kesälle ja pari muuta pikkuasustetta, ni olkaa hyvä vaan. Isounelmani on hoitaa kouluhommat hus, veks, valmiiks.

Laskumusan aatelia, the Sounds! The Sounds - Yeah Yeah Yeah

Ja sitten jättiunelmaan. Se on ystävät rakkaat ihan tämä mun elämä. Tänään ku Martta nukkui päikkäriään ja heittelin palloa Kirpulle tovin, niin Kirppu hyppäs syliin täysin yllättäen. Taisin olla ihan ajatuksissani, ku palloteltiin. Sylissä se vielä nous takajaloillensa ja laittoi etujalat olkapäille. Kirppu näytti rakkauttaan. Sen toi koira kyllä osaa. Sit sanoin Kirpulle, että sä taidat olla onnellinen koira ja ajattelin, että mikä koirasta tekee onnellisen. Etenin ajatustyössäni ja huomasin, et sehän on tää ympäristö. Se on meidän perhe. Kirpulla on ympäristö täynnä rakkautta, iloa ja onnea. Se riittää sille ja se riittää mulle. Se riittää muillekin meidän perheessä, uskon niin.

Gotye – Somebody That I Used To Know

Ai miten niin se riittää? Mä oon saanut hyvän kasvatuksen niin kotoa, koulusta ku kavereiltakin. Tiedän, mitä elämässä tehdään ja se kaikki on ajanut mua nykyisiin ajatuksiini. Koen tärkeäksi tai ehkä kaikkein tärkeimmäksi, että me pyritään aina kehitykseen. Oltais aina parempia ku eilen tai tunti sitten. Asiassa ku asiassa. Lähes yksinomaan pyhitin viikonlopun Jenkeissä käytäviin X gamesiin. Se on kaikkinensa mun suosikkitapahtumia. Järjestäjän kantilta, niin tänä vuonna tehtiin yhden päivän kävijäennätys n. 47 000 naamaa Aspenin talvessa. Katsojilla mahtavat olot oheismarkkinoineen ja ku urheilijat paukutti kokoajan kovempia juttuja, ni mikäpä ollessa. Kaikki meni eteenpäin, kaikki haluu kehittyä.

Erityisesti extremeurheilun ympärillä on porukkaa, jotka kammoksuu triplavoltteja tai isoja kierteitä (kyl tuntuu hölmöltä sanoa alan slangia tavallisen kansan kielellä - täytyy pitää termien opetusta joskus). Mä vaan mietin, että kantsisko tällasten ihmisten välttää kisojen kattelua. Eiköhän sitä kaikessa pyritä kehittymään. Ei viihteellinen laskeminenkaan eli leffat ja videotkaan sisällä pelkkiä tyylitemppuja tai jos sisältää, niin siellä on otettu joku muu näkökulma siihen, että kehitystä tapahtuu (kuvakulmat, laitteet, persoonan esittely, jne).

Aloe Blacc - I Need Dollar

Pitkälle harhauduttiin ja pitkä tulee tekstistäkin. Siellä täällä kappaleiden välissä on linkkejä spotifyyn. Ne on mulle tärkeitä tai mieleenpainuvia biisejä. Aloe Blacc - I need Dollar on tunnari sarjasta How to Make It In America. Mä voin kyllä sanoa, että tykkään USAn kulttuurista ja meiningistä erityisesti markkinoinnin, urheilun ja palvelun osalta. Suomessa ku ajatellaan monesti, että amerikkalaiset on tyhmää kansaa, ni heitänpä ilmoille seuraavan. Maa luetaan sivistyneeksi ja sitähän se on. Sieltä tulee aikamme suuria ja joskus suurimpia innovaatioita ja keksintöjä. Lisäks siellä on maailman parhaita korkeakouluja eli niistä valmistuneita henkilöitä. Ni miks siellä oltais muita niin paljon tyhmempiä? How to Make It In America kuvaa kahta poikaa, jotka haluaa perustaa menestyvän vaatemerkin. Monia kommelluksia sattuu matkalle, mut aivan spesiaalia on niiden jätkien asenne. Vastoinkäymiset kohdataan, mut kovalla työllä niistä noustaan. Uskon ja näen siinä jotain itseäni.

Huomenna aion olla taas paljon parempi ku tänään. Ihan sama, mitä muut tuumaa. Otsikkohan oli pelkkää kusetusta. Vain Lance Armstrongia kunnioittaen. Ihan sama vetikö aineita vai ei, ni Tour de France-rääkin vetäminen on kunnioitettavaa ja ku on vielä nopeempi ku kukaan muu aineita käyttänyt. Moro moro! Loppuun vielä muitakin ja ehkä vähän tuntemattomampia viisuja.

Birdy – Shelter
The Glitch Mob – We Can Make The World Stop
Ellie Goulding – Figure 8 - Radio Edit
Ruger Hauer – Täällä
Glee Cast – Blackbird (Glee Cast Version)

Asennetta unelmiin

Tiedä nyt sitten, olenko aiemmin ottanu jonkinmoista kantaa politiikkaan, mutta tässä ajattelin ottaa. Ainakin vähän. Sehän ei oikeestaan kenellekään kuulu, mitä mä mistäkin olen mieltä. Mikäli seuraat mun twitteriä, ni ehkä tiedät jotain siitä. Se on mun ajatusten, tekojen ja harrastusten viestintäkanava. Hävettävät 20 seuraaja on tällä hetkellä, mut uskon lukeman kasvamiseen. Sitä mä ainakin yritän.

Eli eli. Twitteriin tuli tänään seuraamaltani Enbusken Tuomakselta linkki hänen Hesarin kolumniinsa. Sitä lueskellessa mietin, kun tuo Tuomas ei oikein diggaa vihertävänvasemmistolaisesta väestä, että en minäkään. Sit ajattelin, että ei. En diggaa vaan niiden yhdestä piirteestä. Yhdestä pienestä asiasta vaan. Mulla on paljon kavereita, jotka on oman some-käyttäytymisensä perusteella todella vasemmalta ja pidän siis kavereistani. Se asia, josta en pidä on kun siellä vasemmistossa valitetaan kauheen kovasti ja monesti. Mitään tutkimusta en oo tehnyt, mut tältä musta tuntuu. (vihaan ehkä eniten maailmassa kaikkia hiton tutkimuksia.)

Eipä oikeistossa (mä muuten koen, että olet oikealta tai vasemmalta vain talouspoliittisesti, loput on pitkälti populismia) taideta olla sen vähemmän valittavia. Oikeisto valittaa enimmäks vasemmiston valittamista ja sit verotuksesta ja sehän ei oo yhtään sen parempaa. Mul on ratkaisu tähän kaikkeen. Se on tinkimätön ja täydellinen vastaus ja toimii kaikkeen. Se on asenne. Kun sä valitat jostain, ni mieti, voiko sun oma tekeminen eli asenne auttaa siihen valituksen kohteeseen/aiheeseen. Esimerkiks jos sä olet köyhä ja koet, että sua ei tueta tarpeeks. Mieti, haluatko, että sua tuetaan enemmän ja mikä on siihen se keino. Vai mietitkö, mikä on se keino, millä se köyhyys ei haittaa sua. Avaan tätä nyt vähän enemmän, ku musta tuntuu, että tää aihe saa aina ihan pirusti kannanottoja.

Valtiolta tulee jeesiä köyhille summan X verran. Olkoon se mitä tahansa, niin vähää se ei ole, etteikö sillä saisi jonkinlaisen katon pään päälle ja murua vatsaan. Siis jostain päin Suomea. Otetaan esimerkiksi koko aikuisiän kotiäitinä oleva nainen. Koulutukseltaan parturi-kampaaja ja harrastaa käsitöitä. Tälläkin äidillä on jokin erityisen hyvä erikoistaito. Aivan varmasti on. Ainakin hän voi kehittää itselleen sellaisen. Suomen koulutus kun takaa niin hyvän pohjan jo peruskoulusta. Eräs tuttuni muuten on edelleen 24-vuotiaana pelkällä peruskoulun päättötodistuksella liikkeellä ja löytyy hyvä työ raksalta (on käsittääkseni myös aika hyvä siinä). Vaaditaan hyvää asennetta kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen. Huom! Kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen. Siis siihen ympäristöön, jossa sillä hetkellä elät. Asennoidu siihen siten, että pyrit vaikuttamaan asioihin, jotka koet tärkeiksi. Koetko tärkeäksi köyhänä ollessasi valittaa köyhyydestä vai koetko tärkeäksi pyrkiä pääsemään pois köyhyydestä? Oma asenteeni ei edes mieti tätä kysymystä.

Kuten sanoin, mulla on paljon kavereita oikealta, vasemmalta ja sellaisia joita ei politiikka yhtään vois kiinnostaa. Ja niiden keskellä oon muokannu oman ajatteluni ihan omin päin. Koen vieläpä niin, että mä voin olla omaa mieltäni ihan omissa oloissani tai mä voin kirjottaa mielipiteistäni blogin. Tämä teksti ei ole valitusta. Se on kannustusta. Vain ja ainoastaan kannustusta ja psyykkausta siihen, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa.

Eikä kaikki vielä tässä

Katsokaa mihin Felix pystyi älkääkä ajatelko mitään pahaa tai negatiivisuutta tästä hypystä.

Disclose.tv - Space Dive - Red Bull Stratos Documentary BBC

Oman elämäni perustan onnellisuuteen. Pyrin aina ja kaikessa onneen. Pystyn myös olemaan vilpittömästi onnellinen, kun joku tuttu on sitä saavuttanut. Facebookissa peukutan monien tuttujen hienoja onnistumisia monta kertaa päivässä. Esimerkiks ku joku on päässy Thaimaahan lomailemaan tai on saanu työpaikan tai valmistumispaperit koulustaan tai iloitsee lenkistään. Olen aidosti ja vilpittömästi onnellinen. En peukuta näitä siks, että 50 muutakin on tykänny vaan ihan pelkästään olen onnellinen teidän onnistumistenne puolesta.

Mitä jos me kaikki oltais onnellisia toistemme saavutuksista, ammennetaan niistä voimaa itellemme ja menestytään itsekin? Se ois hienoo!