Fiilikset Ahvenanmaasta puolen vuoden kokemuksen perusteella

Palataan ajassa noin puoli vuotta taaksepäin, tähän postaukseen missä kerron ensifiiliksiä Ahvenanmaasta ja tsekataan ovatko nuo ekat fiilikset osoittautuneet todeksi vaiko ei. Miltä Åland vaikuttaa nyt, kun kuherruskuukaudet ovat ohi ja syksyn pimeys on valtaamassa tämänkin paikan, laivahenkilökunnan sanoin "saaren, jonka jumala unohti"?

Aloitetaan vaikkapa omasta henk.koht. lempiaiheesta eli liikenteestä.

Liikenne. Kyllä, Ahvenanmaalaiset ajavat edelleenkin luvattoman hitaasti niillä bilareillaan. Lisäyksenä tähän vielä, että ohituksiakin he kyllä tekevät, tosin sellaisissa paikoissa, missä näkyvyys on 0 ja mitä todennäköisimmin risteysalueilla. Toinen lisäfakta mitä tulee liikenteeseen, niin he eivät myöskään epäröi kurvata toisen auton eteen teillä, missä autolla on nopeutta se 90km/h ja luonnollisesti kun siihen eteen kurvataan hitaalla vauhdilla, voitte vaan kuvitella miten kovasti jarruvalot siellä vilkkuvat ja ärräpäät lentelevät. En muista missään muualla Suomessa käyttäneeni tööttiä kuin täällä. Pyörä on yhtä pyhä täällä kuin lehmä Intiassa.

Varallisuus. Okei onhan niillä sitä rahaa edelleenkin, mutta näin kesällä sen kyllä huomasi vähän paremmin. Nimittäin ainakin joka toisen omakotitalon pihassa seisoi sen vaatimattoman Toyota Corollan vieressä moottori- tai purjevene. Näin kun saaristossa asutaan niin aika käypää. Why not. Ostokäyttäytyminen taas ei ole muuttunut mihinkään vaan kukkaron nyörejä raotetaan yhtä hanakasti kuin huhtikuussakin.

Svenska <3. On ehkä enemminkin nyt svenska :´( Miten hitossa on niin kovan työn takana oppia puhumaan tuttua kieltä sujuvasti? Kun pohjalla on kuitenkin se 6 vuotta koulussa opittua ruotsia ja muutenkin IHAN OOKOO kielipää (näin mä ainakin oon kuvitellut). Niin ei niin ei, uusien sanojen oppiminen on kiven alla ja samat kielioppivirheet toistuu joka ikinen kerta. Plaah. Ehkä edellistä postausta sen verran voin korjata, että ei täällä kyllä todellakaan kaikki sitä suomea ymmärrä, mun kohdalle vaan alussa sattui sellasia tyyppejä, jotka oli joko alunalkaen mantereelta kotoisin tai naimisissa suomalaisen kanssa. Tullivirkailijoiden pitää osata suomea, sen verran tiedän. Ja mitä tulee paheksuviin katseisiin niin ne lienee riippuvaisia siitä, että millaisessa ympäristössä ja porukassa ja kontekstissa sitä finskaa viljelee. Ainakin kun parhaansa ruotsiksi yrittää esimerkiksi sairaalassa tai katsastusasemalla puhua niin saa ihan sympaattisia reaktioita vastaan ihmisiltä. Yksi asia mikä itseäni suuresti ihmetytti, oli se, että edes hätänumeroon 112 soitettaessa ei palvelua saa suomeksi?! Se on mun mielestä aika todella huono juttu. Iso miinus Ahvenanmaa ai ai. Mutta, ei me tästä tahmeasta alusta välitetä, kyllä se sieltä vielä tulee, jos ei muuten niin ainakin ajan myötä! Ja main goal kuitenkin etenee koko ajan, sillä tytär oppii vauhdilla ruotsia.

Kevyempi verotus. Jep sehän täällä on, mutta vastapainoksi esimerkiksi kunnallisten terveyspalveluiden käyttämisessä on eroja. Ihan kaikkien pitää maksaa poliklinikkamaksu terkkarissa käynnistä. Lastenkin. Huimat 5€/kerta lapsella, mutta kuitenkin. Eikös mantereella raja mene 16-vuotiaassa? Kunnallista hammaslääkäripalvelua saa käyttää 28-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen pitää siirtyä käyttämään yksityisen palveluksia. En tiedä mitä julkisen h-lääkärin tapaaminen mantereella maksaa, mutta täällä hoitotoimenpiteistä veloitetaan ihan reippaasti, lähes saman verran kuin yksityisellä. Mielellään noista kyseisistä palveluista kuitenkin maksaa, kun hoitoon pääsee saman tien, molemmissa tapauksissa. Muita etuuksia on mm. isompi rahallinen korvaus Kelalta verrattuna mantereeseen, mikäli tuleva äiti päätyy äitiyspakkauksen sijaan ottamaan avustuksen rahana.

Mitä tulee paikallisuuteen (ja kehittymättömyyteen) niin se on oikeastaan nostanut päätään entisestään. Oon havainnut, että täkäläiset ruokakaupat pyrkivät myymään ensisijaisesti oman meijerin, oman leipomon, omien viljelijöiden ja oman sipsitehtaan (jes!) tuotteita. Oman saaren tuotteet on aina sijoiteltu parhaimmille hyllypaikoille. Meidän omasta lähikaupasta ei edes löydy muuta kuin oman meijerin maitoja (okei no on siellä joku svenssoneidenki maitopurkki, tottakai). Kaikki kahvilat, missä ollaan kesän aikana käyty, käyttävät oman meijerin tuotteita. Kun Itella vaihtaa nimeään, meidän Posten Åland ei. Nyt ymmärrän myös, miksi isot ketjuravintolat yhtä Hesburgeria ja Kotipizzaa lukuun ottamatta eivät ole eksyneet tänne: täällä ei nimittäin niitä tarvita kun paikalliset ravintolat ovat ihan ykkösluokkaisia! Stallhagen, Smakbyn, Niska vain muutamia mainitakseni. Paikallisista raaka-aineista (esim Smakbyn kohdalla ihan oman tilan raaka-aineista) tottakai paikallisen olusen (Stallhagen) kera. Nam! Ja siks toisekseen voipi olla että esimerkiksi McDonaldsia ei haluta perustaa vain kesän turistien takia, nimittäin nyt jo on havaittavissa, että eihän täällä ole ihmisiä kun sesonki on ohi.

Saaren pienen koon ja alhaisen asukasluvun oon havainnut enemmänkin plussaksi kuin miinukseksi. Plussaksi ensinnäkin sen takia, mistä jo aiemmin kirjoitinkin eli erinäisiin palveluihin ei tarvitse jonottaa: poliisi, tulli, posti, pankki, katsastus, lääkäri jne. Koska näillä palveluitaan tarjoavilla ammattilaisilla ei sitä porukkaa jonoksi asti ole, on palvelukin laadukasta ja siihen käytetään tarvittava aika. Myös lapsen hoitojärjestelyissä ollaan valmiita joustamaan todella paljon ja esimerkiksi lauantai hoitopaikka järjestyi sormia napsauttamalla. Toinen iso plussa on turvallisuus, mikä osittain kumpuaa maantieteellisesti pienestä paikasta sekä siitä, että kaikki tuntevat toisensa (HUOM! Poislukien turvallisuus liikenteessä). Ei tarvitse muuta kuin ajaa hieman ylinopeutta niin on uutisissa ja kaikki tietävät kuka on sössinyt. Ei kannusta kovin moneen laittomuuteen? Miinusta ropisee siitä, että kun on pienet, mutta kuitenkin aika isot välimatkat ja vähän ihmisiä, niin julkinen liikenne on aivan onneton. Kauppareissut, kuntosalille raahautuminen sekä työmatkat täytyy taittaa oman auton jousilla. So sad.

Luonto. No, luonto on ihana, runsas ja monipuolinen. Täällä luonnon keskellä on muhunkin purrut pieni luontokärpänen, sillä useat mun ja Martan yhteiset vapaapäivät suuntautuvat metsään tai meren äärelle. Iso iso iso luontomiinus kuitenkin ällöttäville punkeille!!! TIEDÄN ja tiesin, että kuulemma täällä niitä on paljon, mutta olin silti järkyttynyt kun yhden saaressa vietetyn mökkiviikonlopun aikana koirasta löytyi toistakymmentä punkkia, lapsesta kaksi ja siskosta yksi. Nyt tiedän, että miltä se ötökkä näyttää, miten se liikkuu, mitä kamaluuksia se tekee ja miten sen tuhon jälkiä kuuluu tarkkailla. Punkki siis pääsi yllättämään sisämaalaisen.

Ihmisten kohdalla mikään ei ole muuttunut edellisestä paitsi se jaksaa aina ihmetyttää, että miten se voi olla niin hemmetin vaikeaa ystävystyä uusien ihmisten kanssa ihan missä tahansa? Juurikaan efforttia ei olla sen eteen laitettu, jospa nyt kun tuttuja vieraita ei enää niin paljon meillä käy. Toki, vanhoja ystäviä on ikävä ja vaikeaa on löytää korvaavia tilalle. 

Summa summarum: aika hitokseen hyvin mun intuitio toimii kun noinkin moni asia piti loppujen lopuksi paikkansa! Katotaanpas sitten vaikka talven synkimpinä hetkinä uutta päivitystä, kun lumilauta lepää koko talven eteisen nurkassa ja lämpimän talvitakin tilalle on kaapista kaivettu sadeasu.