ensueño: "It's another Miami Dolphins'"

Tausta:

Seuraan aivan kaikki urheilun suurimmat tapahtumat. Sotshin kisat oli ensimmäiset, joita välttelin jossain määrin sen vladi-idiootin takia. Tämä vuosi on ollut siis aikamoista juhlaa alkaen nuorten lätkäkisoista ja jatkuen tänne syksyyn suurten urheilusarjojen kaudenalkuun. Kuitenkaan paikanpäällä en ole Suomen ulkopuolella käynyt katsomassa (tai käytetäänkö ennemmin sanaa 'kokemassa') muuta kuin parit lätkäkisojen alkusarjat. Kotimaassa kuitenkin useita eri lajeja (mm. lätkä-, pesis-, futis-, salibandy- ja korismatseja sekä lumilautatapahtumia). Suomen ehdotonta eliittiä on kuitenkin toistaiseksi ollut Neste Oil Rally Finland. Siihen tapahtumaan voidaan palata jälleen elokuussa. Mutta nyt siis Miamiin, kahteen aivan ehdottomaan kärkeen kuuluvan sarjan huippuotteluun. Ensimmäinen oli NBA-ottelu Miami Heat vs Atlanta Hawks ja toinen NFL-ottelu Miami Dolphins vs Baltimore Ravens. Lähtökohta mulla oli kuitenkin se, ettei Suomessa panosteta muualla kun Hjalliksen mökissä ja ralleissa itse elämykseen. Muualla toivotaan, että peli/urheilu viihdyttää siinä määrin, jotta väki palaa yhä uudestaan tapahtumaan.

Täällähän tilanne on aivan toinen. Puitteet näyttää ainakin minulle siltä, että luodaan ensin asiakkaalle hymy, siitä sitten rakennetaan yhteistyökumppaneille erilaisia ratkaisuja ja kentällä miehet saavat keskittyä omaan juttuunsa.

Sitten sinne korispeliin. Ensimmäisenä kun näki Heatin kotiareenan, niin kävi selväksi, että ihan eri karnevaalihan se on. Alkukömmähdyksenä meillä kävi niin, ettei 2,5h varoaika 120km matkalle riittänytkään vaan ruuhkat veivät jopa 1,5h extraa. En silti hätääntynyt. Vanha tarinahan kulkee niin, että NBA-otteluissa esitellään show-temput kolme ensimmäistä neljännestä ja vasta viimeisessä taistellaan pisteistä. Tämähän sopii myös bisnesnäkökulmaan, koska yleisö voi ravata kaljahanojen ja taco-kärryjen väliä melkein kaksi tuntia ennen kuin istutaan alas seuraamaan tosipeliä.

Heatin peleissä käy hyvin väkeä eikä tuo yllätä.

Ja nuo virvokkeet. Homma hoidetaan viimisen päälle asiakasta ajatellen. Annokset on isoja, valikoimaa riittää ja kassan takana hymyillään (+ ripaus small talkia jokaiselle). Itse pelissä screen käytetään hyödyksi. Kannustetaan meteliin mm. vastustajan vapaaheiton ajaksi ja mikäli heitto menee ohi, tarjoaa McDonalds ilmaiset ranskalaiset (sisällehän se meni). Lisäksi biletyskisa, jonka voittaja pääsee seuraavaan peliin täysylläpidolla parhaille courtside-paikoille. Nuo voittajat tuli muuten meidän katsomonosasta. Nämä pitää meteliä yllä ja pelaajilla on taatusti korkeampi fiilis pelata.

Joka tapauksessa homma oli niin rattoisaa verraten Jypin, MIFKn tai KaMan peleihin, etten voi olla ihmettelemättä, miksei Suomessa seurat voisi benchmarkata edes hiukan näitä toimijoita, siis edelläkävijöitä.

Ja sitten sinne Dolphinsin jenkkifutispeliin. Voi pojat sitä hymyä, jonka tunsin korviini saakka, kun ajettiin SunLife Stadiumin pihaan. Tosifanit oli tainneet aloittaa homman jo lauantai-iltana. Sen verran paljon oli telttoja pystyssä jo ennen klo 11. Tuolloin alkoi stadionin lähellä gameday-ohjelmat, johon kuului uskomaton määrä tapahtumaa. Itse kerettiin cheerleader-kuvaan, pukukopin mallinnuksen tutustumiseen ja olihan tuolla aidossa koossaan pari pelaajaakin kuvitettu. Siinä näki kuinka itseäni päätä pidempi ja monta senttiä harteikkaampi linjamies rusentaisi meikäläisen pelkällä olemuksellaan. Lisäksi ainakin kolme bändiä esiintyi pregame-alueella ja noin K-supermarketin kokoinen fanikrääsäkauppa takoi bisnestä. Ainakin puolet jäi kokonaan kokematta ja näkemättä.

Matka katsomoon oli tietenkin täynnä virvokkeita ja niitähän kerkesi kiskaisemaan useamman ennen peliä. USAn kansallislaulun hoiti tällä kertaa pianopoika, joka oli takonut joitain myyntiennätyksiä maassaan. Korvia viiltävä meteli oli täysin ainutkertainen kun Dolphins karkasi 10-0 johtoon ja sai vielä syötönkatkon Ravensin ollessa jo aivan TDn havuilla. Siitä toki alamäki alkoi parin äärimmäisen huonon rangaistuksen myötä ja Ravens nappasi elintärkeän voiton.

Se, mitä yritän teille sanoa, on ymmärrystä urheilubisnekseen. Yritetään joukolla kehittää tätä touhua, ettei me makseta pelkästä tikkusesta puupenkistä syyskuussa 15 euroa, kun pelaajatkin jäätyneenä pelaavat alle tasonsa. Siinä puupenkissä on huomattavan mukava istua kun viihtyy, vaikkei pelin taso olisikaan parasta mahdollista. Toki urheilu on keskiössä, kuten täälläkin, mutta siihen on syynsä, että katsomossa istutaan tuppisuuna.