Eiku ite apua

Neidin alkaneen uhmaiän kunniaksi aattelin aluksi vähän pönkittää itsetuntoani liittyen omaan äitiyteeni asialla, joka on meillä mennyt tytön kanssa aina ihan hemmetin hyvin: syömisellä. Martta on koko alle kahden vuoden elinikänsä ajan mennyt niillä kuuluisilla yläkäyrien yläkäyrillä niin pituudessa kuin painossakin (just niillä käyrillä mistä ei nykyään saa juurikaan puhua) ja herättänyt monissa hämmästystä koollaan, syömistottumuksillaan ja reippaudellaan (pidän sitä osittain ravinnosta johtuvana). Tässäpä siis vähän juttua syömisestä.

Syntyessään jo melkosen kokoinen likka.

Kuten vastasyntyneen tytön kuvista sekä äidin rintakehästä (kohdasta missä joskus on ollut rinnat) näkee niin maito on Martalle maistunut. Pelkällä maidolla (enimmäkseen omalla, välillä myös kaupan valmisteella) mentiin puoli vuotta, kunnes alkoi tutustuminen soseisiin. Perunaa, porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja mitä kaikkea muuta kaupan vihannesosastolta nyt löytyykään. Elämän ensimmäinen lusikallinen ruokaa meni innolla suusta alas eikä sen jälkeen olla lautaselle syljeskelty. Hiukan myöhemmin mukaan otettiin lihat sekä puurot aamuin illoin, hedelmäsoseita unohtamatta. Jo hyvin hyvin hyvin varhaisessa vaiheessa annoin neidille oman lusikan omaan pieneen kätöseen samalla kun vähän vauhditin ruokailua toisella lusikalla. Suttuahan siitä tuli, MUTTA tyttö oppi ruokailemaan omatoimisesti jo todella varhain ja suttaaminenkin loppui aikanaan kun lusikka osui lähes 100%:n tarkkudella suuhun. Sormiruokailu luonnistui myös mainiosti. 

Ennen yhtä ikävuotta tein likalle omat ruoat, mitkä koostu maustamattomista vähärasvaisista lihoista, peruna/täysjyväriisi/täysjyvämakaroni, keitetyt kasvikset, vihannekset, sokerittomat marjat, hedelmät, rasvattomat maitotuotteet (rahka, viili, jogurtti, raejuusto, piimä) mutta sittemmin kun vuosi tuli täyteen niin alkoi totuttelu samoihin kotiruokiin meidän kanssa, uutuuksina vähäinen suola, hiukka enempi maustetta ja vähän monimutkaisemmat kastikkeet jne. Imetyksen lopetin (tai M lopetti sen ite, olin ajatellut imettää yksivuotiaaksi asti) kun neidille tuli 10kk ikää mittariin ja tuttipullosta vieroitus tapahtui ennen ekaa ikävuotta. Tuolloin siirryttiin lopullisesti juomaan mukista maitoa/piimää jokaisella aterialla.

Bana eli banaani, nam.

Alusta asti oon pitänyt kiinni ruokailujen säännöllisyydestä ja niin sanottua päiväkotirytmiä opeteltiin jo ekoista aterioista lähtien. Säännöllisyyttä yritin noudattaa myös imettäessäni, mikä mahdollisti oman koulussa käymiseni aika hyvin. Ruokailujen kellonajat on edelleenkin samat kuin tuolloin pikkuvauva aikana ja ruoka-aikojen ulkopuolisia naposteluja pyritään välttämään, samoin kuin sokeria. 

M syö kaikkea. Siis ihan kaikkea, on aina syönyt ja syö edelleen. Sekä kotiruokia, että kaupan ja ravintolan ruokia. Maksalaatikkoa, keittoja, laatikoita, kalaa, kastikkeita you name it. Viime kesänä M poimi ite puskasta viinimarjoja ja söi ne. Se opetti siinä samalla naapurin ikätoverinkin maistamaan viinimarjoja, vaikka siihen mennessä poika ei ollut suostunut syömään marjan marjaa. 

Yks lemppareista, kaalikeitto.

Viimestä pisaraa myöten. 

Miksi M syö niin mainiosti? Siihen on varmasti moniakin syitä tuurista temperamenttiin, mutta luulen, että ruoka maistuu hyvin mm. ulkoilun takia. M on vauvasti asti ollut tosi paljon ulkona ja meillä onkin tapana viettää aikaa ulkona puistoissa, kävelyillä, piknikillä, metsissä jne. 3-5 tuntia päivässä. Säällä kuin säällä. Ulkona (ja tottakai sisälläkin) M saa aina "käve ite" (=kävellä ite) kun haluaa ja kiivetä rappuset kolmanteen kerrokseen kun haluaa. Toinen iso syy on varmasti se, että ruokailuun ei olla koskaan liitetty mitään muuta härpäkettä kuin ruoka. Meillä ei lentsikat lentele suuhun, lelut (paitsi just tossa kuvassa on kaks legoa), lorut ja laulut ei kuulu ruokapöytään eikä minkäänlainen maanittelu/pakottaminen. Silloin kun syödään niin syödään ja kun ruoka ei enää maistu niin sitten sanotaan kiitos ja poistutaan pöydästä. Kolmantena syynä pidän sitä, että tyttö on saanut tutustua ruokiin itse ja myöskin syödä itse. Ihan rauhassa. Neljäs pointti on se säännöllisyys. Yleensä en jakele muille äideille mitään kasvattamiseen tai lapsen hoitamiseen liittyviä neuvoja, mutta jos jollain on kysyttävää näistä ruokahommista niin saa kysyä, kerron mielelläni lisää asiasta.

Kiitos siis M sulle, että oot päästäny meidän helpolla ruokajuttujen suhteen! No niin eli mä oon ihan jees mutsi (ei olla ainakaan lasta nälässä pidetty) vaikka nykyään neidin kymmenistä päivittäisistä raivareista vois päätellä jotain ihan muuta.

Jos joku on jaksanut lukee näin pitkälle niin onnittelen. Seuraavaksi tulee juttua tän hetkisestä meiningistä ja pieni varoitus lienee paikallaan, nimittäin kuvat ei sovellu siivousfriikeille.

Martalla on uhmaikä, jes. Kaikki pitää tehdä ITE: lisää ruokaa pitää saada ottaa kattilasta ite, maito pitää kaataa ite purkista mukiin, mustikat pitää lapioida ite pakasterasiasta puuron sekaan, hampaat pitää tottakai pestä ite ja ihovoide pitää levittää ite. Kaikista eniten päänvaivaa aiheuttaa, kun pukea pitää ITE. Se on muuten ihan jees, mutta kun aamulla pitäis ehtiä päiväkotiin, farkkuja ennen pitäis osata laittaa vaippa ja sukkahousut ja ei sinne ulos oikein voi ilman haalaria lähtee. Pukeutumiseen saattaa mennä aikaa reilu tuntikin ja jos menet vähänkin auttamaan niin raivarihan siitä syntyy. Sukat, housut ja paita alkaa jo pikkuhiljaa löytää oikeen paikkansa, mitä nyt housut yleensä menee väärin päin ja kumpparit väärään jalkaan.

Sen lisäks, että kaiken hän tekee ite niin kaikkien tässä valtakunnassa pitäis myös totella hänen tahtoaan. Tällä hetkellä esimerkiksi aurinkolasit on saatava päähän heti aamulla (myös muille perheen jäsenille), uikkareita pidetään sisällä ja Kirppu saa osakseen komentoa "siskolta". Jos Martta sais päättää niin me asuttais uimahallissa, sillä aamusta iltaan hän toistaa sanaa 'uimaan'. 

Maanantaisin on uintipäivä.

Lasit päässä luonnollisesti.

Väärinpäin mut ei kai se niin tarkkaa oo.

"Äiti lasit päähä"

Vaikka M yrittääkin tehdä kaiken ite niin on kuitenkin tulevaisuuden, itsenäistymisen ja kehityksen kannalta ihana havaita, että aika usein hän kuitenkin muistaa pyytää apua kun ei jaksakkaan kävellä portaita ylös kotiin tai kun varpaat ei löydä sukan suusta sisään. Onhan tällä iällä ja rajojen testaamisella tarkoituksensakin.

Koska tänään on sunnuntai me leivottiin. ITE tottakai. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

M tiesi kehottamattakin että taikinaa pitää tottakai vaivata käsin.

"Äiti soo soo"

Ite pitää myös siivota.

Osaako joku kokeneempi äiti kertoo, että miten pitkään tää uhmaikä kestää?